Kiitos!

Tämä blogi jää nyt näillä näkymin historiaan. Kaikki kirjoittajat kiittävät lukijoita kaikista mielenkiintoisista kommenteista! Tätä matkaa oli mukava tehdä. Ehkä se vielä joskus jatkuu, mutta nyt ainakin tiimi-1 sanoo kiitos ja näkemiin! Hyvää kesää kaikille!

Tunteiden säätelyn taitoja oppimassa

Oletko joskus törmännyt ihmiseen, jonka tunnetilat vaihtelevat täysin arvaamattomasti? Hetkessä hän saattaa olla onnensa kukkuloilla, seuraavassa hetkessä auenneen kengännauhat takia raivokohtauksen pauloissa. Tai sitten hän ostaa hetken mielijohteesta urheiluauton. Ajatuksena saattaa nousta, että tuossahan on temperamenttinen ihminen. Kyseessä saattaa kuitenkin olla henkilö, joka kärsii vakavasti otettavasta tunnesäätelyn vaikeudesta tai saattaa olla tunne-elämältään epävakaa persoonallisuus.

Persoonallisuuden epävakauden hoitamiseksi on Yhdysvalloissa kehitetty dialektinen käyttäytymisterapia (DKT), jonka Suomessa uraa uurtavat kouluttajat ovat julkaisseet alkuvuodesta 2019 omahoito-oppaan ”Viisas mieli”. DKT-ryhmissä harjoiteltavia taitoja voi treenata myös itsenäisesti. Mistä tunnesäätelyn vaikeudessa on kyse ja miten sitä voi hoitaa?

Tunneherkkyyden tunnusmerkkejä on herkästi viriävät tunteet, voimakkaat tunnereaktiot ja hitaasti laantuvat tunteet. Tunnesäätelyn taustalla on meidän luontaisen temperamentin lisäksi tunnesäätely, joka jakautuu tietoiseen ja tahdonvaraiseen tunnesäätelyyn sekä automaattiseen tunnesäätelyyn. Vaikka temperamentti pohjautuu perimään, myös ympäristö vaikuttaa siihen. Perimän ja ympäristön muodostama biososiaalinen teoria auttaa erottamaan synnynnäiset tekijät ja ympäristötekijät toisistaan käyttäytymiskaavoja tutkittaessa. Biososiaalisessa teoriassa tunnesäätelyn häiriön vakavuuteen vaikuttavat biologinen haavoittuvuus ja invalidisoivat ympäristö.

Persoonallisuushäiriöksi luokiteltava tunne-elämältä epävakaa persoonallisuus voi esiintyä usealla eri tavalla. Siihen saattaa liittyä riidanhaluisuutta, aggressiivisuutta, minäkuvan epäselkeyttä ja itsetuhoisuutta. Persoonallisuushäiriössä poikkeamat sisäisessä kokemisessa ja käytöksessä ovat pysyviä ja joustamattomia, ja ne aiheuttavat ihmiselle ongelmia ja kärsimystä tietyillä sosiaalisilla, käyttäytymisen ja tunne-elämän osa-alueilla.  

Tunnesäätelytaitoja opetellessa harjoitellaan toivottuja tunnereaktioita, jotka toistojen kautta automatisoituvat. Siinä pyritään pääsemään eroon voimakkaista tunnetilojen vaihteluista. Haasteiden taustalla saattaa olla lapsena koetut kokemusten mitätöinnit tai herkkyys- ja vastaanottavaisuusvajeet, jotka ovat usein vanhempien toiminnasta johtuvia lapsen tunnetilojen väärin ymmärtämisiä tai virhetulkintoja. Tämä vanhempien osalta tapahtunut ohittaminen tai mitätöinti ei aina ole tarkoituksellista, vaan siihen vaikuttavat vanhemmuustaidot, vanhempien väsymystila tai kiire, mutta myös vanhempien oma psyykkinen huonovointisuus.

Tunnesäätelytaidon keskeiset toimintatavat ovat hyväksyntä, huomion muualle suuntaaminen ja ongelmien ratkaiseminen. Hyväksyntään liittyy asioiden kohtaaminen ja vastaanottaminen sellaisena kuin ne ovat, sureminen, irti päästäminen sekä tuen pyytäminen ja vastaanottaminen. Huomion muualle suuntaaminen edellyttää etäisyyden ottamista, lepäämistä, voimien keräämistä, itsensä huolehtimista ja muun elämän jatkamista. Ongelmien ratkaisemiseen liittyy sen eteen työskentely asioiden ja olosuhteiden paremmaksi muuttamiseksi.

Tunnereaktiot edellyttävät ketjuanalyysin laatimista. Siinä tutkitaan yksityiskohtaisesti tunnereaktio sen käynnistymisestä loppuratkaisuun saakka. Ketjuanalyysissa pohditaan tunteiden ja käyttäytymisen lisäksi tunnereaktioiden lyhytaikaisia ja pitkäkestoisia seurauksia ja sen tilalle suunnitellaan vaihtoehtoinen ”taidokas” toimintatapa.

Ketjuanalyysin lisäksi kirjassa ”Viisas mieli” käydään läpi hyväksyvän tietoisen läsnäolon taitoja, joita DKT:ssa ovat mitä-taidot, miten-taidot ja viisas mieli. Näiden taitojen harjoitteluun löytyy useita tehtäviä, joissa minä-taitojen kohdalla havainnoidaan, kuvaillaan ja harjoitellaan osallistumista. Miten-taitojen kohdalla harjoitellaan arvottamista ja tuomitsemattomuutta, ajatusten erottamista sekä tehdä sitä mikä toimii. Viisas mieli rakentuu järkimielen ja tunnemielen yhdistyessä, jonka harjoittamiseen liittyy näiden kahden tunnistaminen sekä myötätunnon vastaanottamisen harjoitteleminen itseltä ja muilta.

Tunteita ja tunnereaktioita ei voi välttää, mutta niitä voi harjoittaa. Kuten kirjassa ”Viisas mieli” todetaan, ”ihminen ei ole aiheuttanut kaikkia ongelmiaan, mutta jos hän haluaa saada ongelmiin muutosta, hänen täytyy itse aktiivisesti työskennellä niiden ratkaisemiseksi”. Keskeinen keino tunnereaktioiden harjoittelussa on tunteiden tunnistaminen ja niiden nimeäminen. Tunnereaktioihin voi vaikuttaa väsymys, stressi, muut ympärillä olevat ärsykkeet tai vaikkapa sairaus. Viisas mieli on taito, jota meistä jokainen on jo harjoitellut ja jonka harjoittaminen jatkuu läpi meidän koko elämän. Mikäli tunnereaktiosi ovat aiheuttaneet sinussa ihmetystä tai hämmästelyä, tässä on kirja, jota ei kannata ohittaa.

Lähde:

Sadeniemi, M., Häkkinen, M., Koivisto M., Ryhänen, T. & Tsokkinen, A-L. 2019. Viisas mieli. Opas tunnesäätelyvaikeuksista kärsiville. 1. painos. Helsinki: Kustannus Oy Duodecim.

-SB

Ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos, siitä puhutaan paljon ja se huolettaa monia. Onko se jo käsillä ja uhkaamassa meitä? Miten se vaikuttaa meidän tulevaisuuteemme? Visuaalisen uutisartikkelin perusteella ainakin nuoria aikuisia ahdistaa ilmastonmuutos. Visuaalinen artikkeli on opiskelijoiden tuotos Polaris- opintoprojektista.

Aalto-yliopistolla on Polaris-opintoprojekti, joka käsittelee visuaalisen viestinnän keinoin ilmastonmuutosta nuorten aikuisten näkökulmasta. Ilmastoaiheisesta keskusteluryhmästä nousi esille toive laajemmasta julkisesta keskustelusta ilmastonmuutosahdistuksen ympärillä. Tämä projekti vastaa opiskelijoiden tarpeeseen. Opiskelijatiimi tuo esille ilmastoahdistuksen vaikutukset lapsen hankkimiseen ja vanhemmuuden kriisiin. Tarinan toivotaan toimivan vertaistukena ja mobiilitarinan tavoitteena oli etsiä nuorelle yleisölle luontevampaa puhetapaa ja visuaalisempaa näkökulmaa. Konseptin ensimmäinen osa on syntynyt Ylen Plus-deskin ja Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun yhteistyössä. (Polaris-opintoprojekti visualisoi nuorten kokeman ilmastoahdistuksen 2019.)

Räyhäntausta, Sillfors & Viukari (2019) kirjoittavat visuaalisessa uutisartikkelissaan nuorten kokemasta ilmastoahdistuksesta ja ettei se ole enää näkymätöntä. Tämä ilmenee elämäntapamuutoksina, protesteina, toivottomuutena sekä haluttomuutena lasten hankitaan. Artikkelissa nuoret aikuiset kertovat heidän ajatuksiaan, mietteitään, tunteitaan ja tulevaisuuden näkymiä. Artikkelissa kerrotaan myös mikä voi auttaa ahdistukseen.

Ihmiskunnan aiheuttama, käynnissä oleva ilmaston muutos aiheutuu lähinnä kasvihuonekaasujen, erityisesti hiilidioksidin (CO2) määrän lisääntymisestä ilmakehässä. Jos päästöt kasvavat nykytahtia kasvihuoneilmiön voimistuminen nostaa keskilämpötilaa maapallolla vajaasta kahdesta kuuteen astetta vuosisadan loppuun mennessä. (Ilmastonmuutos ilmiönä 2019.)

Ilmastonmuutos vaikutta monin tavoin ihmisten terveyteen. Vaikutukset maailmanlaajuisesti tarkasteltuna ovat kuitenkin keskimääräistä vähäisempiä. Haitallisia vaikutuksia Suomessa vähentävät suotuisat ilmastolliset lähtökohdat, toimiva terveydenhuolto ja muu yhteiskunnan infrastruktuuri. Ilmiöt, jotka liittyvät ilmastonmuutokseen vaikuttavat suoraan kansalaisten terveydentilaan ja niillä voi olla vaikutusta terveydenhuollon toimivuuteen. Tulevaisuudessa väestön herkkyyttä ilmastonmuutokselle lisäävät ikääntyminen, pitkäaikasisairauksien yleistyminen ja kaupungistuminen, joidenkin vaikutusten osalta. Suomessa ilmastonmuutoksen on arvioitu vaikuttavat etenkin vesivälitteisiin epidemioihin, liukastumistapaturmiin, vektorivälitteisiin infektiosairauksiin, helteistä aiheutuviin terveyshaittoihin sekä rakennusten kosteusvaurioihin liittyviin sisäilmaongelmiin. Terveysriskien arvioidaan täyttävän ainakin kaksi seuraavista ehdoista: vaikutukset yleisiä, vaikutukset vakavia yksilötasolla ja sopeutumistasolla isoja kustannusvaikutuksia. Suomessa muita ilmastonmuutoksen aiheuttamia terveysvaikutuksia voivat olla muun muassa metsäpalot, elintarvikeperäiset epidemiat, siitepölylle altistuminen, uudet eläin- ja kasvilajit voivat aiheuttaa terveyshaittoja, voimakkaat myrskyt ja niistä aiheutuvat vahingot. (Ympäristöterveys 2019.)

Ihmisten arkeen vaikuttavat monin tavoin ilmaston lämpenemisestä aiheutuvat ympäristön muutokset. Ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten jo valmiiksi heikompiosaiset. Eri väestöryhmiin ilmastonmuutos vaikuttaa eri tavoin. Ilmastonmuutoksella on vaikutusta työelämään, asumiseen, vapaa-ajan viettoon, matkustamiseen, kulutustottumuksiin sekä ihmisten jokapäiväisiin tapoihin toimia. Ilmastonmuutoksesta kärsivät eniten ne, joilla on resursseja vähiten sopeutua siihen. Tällaisia ryhmiä ovat esimerkiksi syrjäytyneet ja köyhät, lapset, vanhukset ja vammaiset sekä ihmiset, jotka asuvat alueilla, joilla elinkeinorakenne on yksipuolinen ja herkkä ilmastonmuutokselle. Pienituloisten ja köyhien, jo nyt puutteellisesti asuvien asema heikkenee kallistuvan energian myötä ilman yhteiskunnan tukea. Ilmastonmuutos lisää myös tiettyjä sairauksia. Epävakaus maapallolla lisääntyy ja yksi esimerkki on ilmastopakolaisuus. Myös sosiaaliset ongelmat ja mielenterveysongelmat voivat kasvaa. Oman elämän suunnittelussa ilmastonmuutoksen aiheuttamien riskien merkitys korostuu. (Hyvinvointi- ja terveyserot 2019.)

Haitallisten vaikutusten arvioidaan kohdistuvan kipeimmin haavoittuviin ihmisryhmiin ja silloin lisääntyy myös sosiaalisen avun ja tuen tarve. Ilmastonmuutoksen hallitsemattomat vaikutukset voivat heikentää yhteiskunnan yhteenkuuluvuutta ja lisätä eriarvoisuutta. Ilmastonmuutoksen aiheuttamat vaikutukset täytyy huomioida tulevaisuuden hyvinvointipolitiikassa. Ilmastonmuutokseen joutuu sopeutumaan myös sosiaali- ja terveyspalvelujärjestelmä uudenlaisten avuntarvitsijoiden ja avun tarpeen määrän muutosten myötä. Ammattihenkilöstö sosiaali- ja terveydenhuollossa joutuu todennäköisimmin kohtaamaan ilmastopakolaisia, uusia sairauksia ja sopeutumaan erilaisiin työolosuhteisiin. Varautuminen ilmastonmuutoksen hyvinvointi- ja terveysvaikutuksiin edellyttää laajaa yhteistyötä alue- ja kuntatasaolla, valtioiden tasolla sekä kansainvälisesti. Kunnat vastaavat kansalaisten palveluista ja toteuttavat erilaisia terveys- ja hyvinvointiohjelmia. (Hyvinvointi- ja terveyserot 2019.)

Ilmastonmuutos vaikuttaa siis jo ihmisiin ja tulevaisuuden suunnitelmiin monin tavoin. Monet ihmiset ovat alkaneet havahtumaan ja kiinnittämään enemmän huomiota omassa elämässä erilaisiin toimiin ja arjen valintoihin, joilla voi edistää ilmastonmuutoksen torjumista. Esimerkiksi oman hiilijalanjäljen pienentämisellä. Mitä ajatuksia ilmastonmuutos herättää sinussa ja vaikuttaako ilmastonmuutos sinun toimiisi?

-JK

Lähteet:

Hyvinvointi- ja terveyserot. 2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 11.5.2019. https://thl.fi/fi/web/hyvinvointi-ja-terveyserot/eriarvoisuus/hyvinvointi/ilmastonmuutos

Ilmastonmuutos ilmiönä. Ilmasto-opas. Viitattu 11.5.2019. https://ilmasto-opas.fi/fi/ilmastonmuutos/ilmio/-/artikkeli/962d9aa2-e7e3-4df5-89a2-9f1f653e0d4e/ilmastonmuutos-ilmiona.html

Polaris-opintoprojekti visualisoi nuorten kokeman ilmastoahdistuksen. 2019. Aalto-yliopisto. Viitattu 11.5.2019. https://www.aalto.fi/fi/uutiset/polaris-opintoprojekti-visualisoi-nuorten-kokeman-ilmastoahdistuksen

Räyhäntausta, Sillfors & Viukari. 2019. Surua, epätoivoa, pelkoa – ilmastoahdistus rajoittaa nuorten tulevaisuuden suunnitelmia. Yle. Viitattu 11.5.2019. https://yle.fi/uutiset/3-10754435

Ympäristöterveys. 2019. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 11.5.2019. https://thl.fi/fi/web/ymparistoterveys/ilmasto-ja-saa/ilmastonmuutos

Stressi, surullisen kuuluisa asia

”Mulla on vähän stressiä.” Tuttu lause nykypäivänä, eikö vain? Tätä lausetta kuulee ihmisten usein viljelevän. On työstressi, perhestressi, rahastressi, ulkonäköstressi, koulustressi, joulustressi, loma stressi ym. Lista on loputon. Ja ajatella, että ihmiset voivat stressata jopa lomastaan? Opiskelijan ja työssä käyvän näkökulmasta minua kiinnostaa nimenomaan opiskeluun ja työelämään liittyvät stressaaminen. 

Haluankin pohtia mistä tämä johtuu ja miten stressiä voisi mahdollisesti vähentää?

Ajoittainen stressi on hyväksi ja se parantaa suorituskykyä, mutta liiallinen stressi heikentää hyvin vointia ja altistaa fyysisille ja psyykkisille sairauksille. Tutkimuksen mukaan 30 prosenttia korkeakouluopiskelijoista kärsii voimakkaasta stressistä. (Koskinen 2014). Yleensä opintojen alussa opiskelijat ovat innoissaan, eivätkä siksi kärsi uupumuksesta, stressistä tai kyynisyyden tunteesta. Korkeakouluopiskelijoista noin 30 prosenttia on samaan aikaan innostuneita ja stressaantuneita. Mitä pidemmälle opinnoissa mennään, sitä enemmän uupumus lisääntyy. (Salmela-Aro 2018). Innostumisen ja stressin voi varmasti moni opiskelija tunnistaa. Yleensä korkeakouluopintoihin lähdetään opiskelemaan ammattia, joka todella kiinnostaa. Tästä syystä opiskelijat haluavat oppia kyseisestä alasta kaiken ja panostaa opintoihinsa.  

Mistä opiskelijoiden stressi sitten aiheutuu?  YTHS:n mielenterveystyön johtava ylilääkäri Pauli Tossavainen (2017) mainitsee, ettei nykypäivänä opiskelu takaa enää vakituista työpaikkaa ja tämä aiheuttaa opiskelijoissa stressiä. Stressiä lisäävät myös yleensä muiden ja itse asettamat ylisuuret odotukset (Nyyti). Tähän voi myös allekirjoittanut yhtyä. Usein huomaa luovansa itselleen liian suuria paineita ja odotuksia. Onko se sitten kannattavaa? Yli stressaantuneena tulokset yleensä tuskin paranevat, päin vastoin. Vaikkakin sopiva määrä stressiä auttaa selviytymään opinnoista tehokkaammin (Nyyti). 

Pohtiessani tätä blogi kirjoitusta huomasin olevani stressissä, kello oli noin 23:30 kun makasin sängyssä selälläni. Ajatukseni pyörivät tämän kirjoituksen ympärillä kunnes havahduin juuri siihen asiaan mistä olen kirjoittamassa. Olen stressissä pohtiessani stressiä. Jouduin sanomaan itselleni, että kirjoitusta ei tarvitse miettiä juuri nyt, vaan voin palata asiaan seuraavana päivänä. Onkin hyvä, jos stressin tunnistaa itse. Silloin sitä pystyy jollakin tavalla hallitsemaan. Mutta aina stressin keskellä oleva ihminen ei itse huomaa uupumustaan ja silloin kannattaakin ottaa asia puheeksi läheisen kanssa (Koskinen 2014). Stressaantuneen oireita voivat olla turhautuminen, ärtyneisyys, muistivaikeudet, levottomuus, huolestuneisuus, väsymys, ahdistuneisuus, päätöksenteon vaikeudet ja unihäiriöt (Koskinen 2014). 

Myös positiiviset asiat voivat aiheuttaa stressiä kuten valmistuminen tai uudet ihmissuhteet (Nyyti). Tämäkin on aivan totta. Itse kolme ammattitutkintoa suorittaneena olen aina jännittänyt valmistumista ja työelämään siirtymistä. Saanko töitä? Olenko oppinut koulussa tarpeeksi ja panostanut riittävästi opintoihin pärjätäkseni työelämässä? Nykypäivänä hyvin usein työpaikka ilmoituksissa etsitään pätevää osaajaa, jolla on kokemusta alalta vähintään 5 vuotta, joka on tiimityöskentelijä, mutta pystyy myös itsenäisiin päätöksiin, on kielitaitoinen, sosiaalinen, tietotekniset taidot omaava monitaituri. Tämä aiheuttaa monille varmasti paineita. Miten uskaltaa lähteä hakemaan töitä, kun ilmoituksissa etsitään vastavalmistuneiden sijaan kokeneita konkareita? Moni varmasti saakin jalkaansa oven väliin harjoittelujen kautta, jotka ovatkin opiskelijoille todella tärkeitä. Työelämän vaativuus ja saavutettavuus on varmasti lisännyt opiskelijoissa stressiä. Tärkeää olisi myös muistaa, että koulusta saadaan pohjatieto ja työpaikoille mennään kasvamaan ammattilaisiksi.  

Miten stressiä sitten voisi välttää tai ainakin hillitä?

  • Pysähdy kiireen keskellä ja arvioi omaa jaksamista
  • Ota apua vastaan läheisiltä ja ystäviltä
  • Pyri välttämään asioiden vatvomista vaan keksi konkreettisia ratkaisuja tilanteisiin
  • Pidä huolta ravinnosta ja nuku riittävästi
  • Vähennä alkoholin käyttöä
  • Suunnittele ajankäyttöä ja laita tehtävät tärkeysjärjestykseen
  • Muista liikkua ja tämän jälkeen myös rentoutua
  • Mieti mikä saa sinut rentoutumaan?
  • Usko itseesi ja kykyysi hallita stressiä

      (Koskinen 2014)

Pidetäänhän omasta ja läheisten jaksamisesta huolta!

-EJ

Koskinen, M. 2014. Ylioppilaiden terveydenhoitosäätiö. Stressi. Viitattu 14.5.2019

https://www.yths.fi/terveystieto_ja_tutkimus/terveystietopankki/112/stressi

Salmela-Aro, K. 2018. Kun alku innostus hiipuu, puolet opiskelijoista uupuu. Viitattu 14.5.2019

https://www.helsinki.fi/fi/uutiset/opetus-ja-opiskelu-yliopistossa/kun-alkuinnostus-hiipuu-puolet-opiskelijoista-uupuu

Sopivasti stressiä, opiskelija! Viitattu 14.5.2019

https://www.nyyti.fi/opiskelijoille/opi-elamantaitoa/sopivasti-stressia/

Tiessalo, P. 2017. Opiskelijoiden stressi tuplaantunut – ”Tehokkuutta korostavassa yhteiskunnassa pitkään opiskelleen päälle lankeaa epäilyksen varjo”. Viitattu 14.5.2019

https://yle.fi/uutiset/3-9832926

    

Asunnottomuus Suomessa

Asunnottomuus on asia, joka koskee hyvin harvaa suomalaista, mutta vaikuttaa luultavasti eniten negatiivisesti yksilön elämään. Asunnottomia voidaankin pitää yhteiskunnan huono-osaisimpina. Harva ihminen pystyy ajatella edes, että olisi asunnoton. Ja nyt ei puhuta sellaisista tilanteissa, missä asutaan muutama viikko kaverin ja vanhemman sohvalla, koska vielä ei ole löytynyt asuntoa.  Asunnottomuuteen liittyy yleensä muitakin haasteita, kuin asunnon puute. Taustalla on monesti talous-, päihde- tai rikosongelmia. Näiden haasteiden selviämiseen paras tapa olisi saada asunto. On ihmisarvo kysymys, että jokaisella olisi säädyllinen paikka missä elää. Suomen perustuslaissa sanotaankin, että “Jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon.” Suomen valtio rikkookin lakia, jos se ei edistäisi asunnottomien tilannetta. 

Suomessa asunnottomien määrä on maailman alhaisimpia. ARA:n (Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus) mukaan 2018 Suomessa oli 5482 asunnotonta. Erilaisten laskentatapojen mukaan asunnottomia on reilusta viidestä tuhannesta kymmeneen tuhanteen. Noin kolmannes asunnottomista on Helsingin alueella. Asunnottomia on alettu tilastoida 1987 lähtien. Silloin asunnottomia oli noin 20 000. Vielä 2002 asunnottomia oli yli 10 000. Isoin muutos tapahtui vuonna 2007, PAAVO I-ohjelma käynnistettiin. Sen seurauksena noin 3500 sai asunnon neljän vuoden aikana. 

Melkein kaikki asunnottomat ovat yksineläjiä. 4/5 osaa asunnottomista on miehiä, nuoria (alle 25v) noin 1/5 osaa ja maahanmuuttajataustaisia noin 1/5 osaa. Asunnottomuus on siis kohdistunut aika suoranaisesti muutamaan ryhmään. Yksinelävät miehet ovat todennäköisimpiä asunnottomia. 

Mikä sitten aiheuttaa asunnottomuutta? Kuten tiedetään, että hyväosaisuus monesti periytyy, niin periytyy myös huono-osaisuus. Monesti asunnottomaksi joutuvatkin ihmiset kenellä on vähän resursseja. Vähäinen koulutustausta, tukiverkostojen puute ja perheongelmat lapsuudessa ovat monesti korrelaatiossa asunnottoman kanssa. Riski jäädä asunnottomaksi on suurempi pienituloisilla, maahanmuuttajataustaisilla sekä päihde- ja mielenterveysongelmista kärsivillä. Kasvukeskuksissa korkeat vuokrat ja pula kohtuuhintaisista vuokra-asunnoista tuottavat asunnottomuutta. Asunnottomuuden kierteestä on vaikea päästä eroon, ellei yksilölle anneta asuntoa. Jos olet menettänyt luottotietosi ja omaat hieman epäsiistin olemuksen, on asunnon saanti hyvin hankalaa, ellei mahdotonta. Monesti luullaankin, että asunnottomuus on yksilön omaa syytä eikä nähdä yhteiskunnallisia rakenteita ongelmien syynä. Juho Saaren Huono-osaiset-kirjasta onkin järkyttävää lukea, miten 40% suomalaisista ei kiinnosta asunnottomien olot. Asunnottomuus onkin niin vähäistä Suomessa verrattuna ulkomaihin, ettei suomalaiset ymmärrä, että heitä on tuhansia. Kuitenkin yli puolet asunnottomista asuvat tuttavien tai perheen luona osan ajasta. Ulkona asuvia ARA:n mukaan on noin 300. Ilman asuntoa on hyvin vaikea saada elämää hallintaan, koska ei ole turvattomuus on läsnä koko ajan.  

Ennen asunnottomuutta yritettiin vähentää rakentamalla laitoksia tai nukkumasaleja mihin mahtui mahdollisimman paljon yöpyjiä. PAAVO I-hankkeessa lähdettiin kuitenkin eri lähtökohdista. Ajateltiin, että asunto on jokaisen oikeus, ei palkinto. Esimerkiksi Helsingin Alppilassa tällainen 250 hengen nukkumasali-talo muutettiin 81 asunnoksi. Huomattiin, että yksilön oma koti toi tarvittavaa turvaa yksilölle. Tai niin kuin Juha Kaakinen (PAAVO I-hankkeen sihteeri) Ylen haastattelussa sanoo “Koti tarkoittaa turvaa, vastuuta ja vapautta. Halu hoitaa itse asioitaan kasvaa. Turvallisuus on asunnottomalle järisyttävä kokemus. Jotkut nukkuivat ensin lattialla, koska sänky tuntui niin vieraalta”. Asunnon saaneelta ei vaadittu mitään. Mahdollista tuesta kerrottiin, mutta sitä ei pakotettu. Hankkeen tavoitteena olikin juuri lisätä entisten asunnottomien osallisuutta yhteiskuntaan tekemällä heistä samanarvoisia eikä antamalla almuja.  Eriarvoisuuden vähentämisen tavoitteet ovat monesti homogeenisiä, vaikka huono-osaisten ryhmä on heterogeeninen. Voimaannuttava ja osallistava auttaa yksilö vahvistumaan antamalla hänen itse päättää miten paljon tarvitsee apua. Jokainen ihminen on yksilö, mutta kuten sosiaalialalla tiedetään pakottaminen ei yleensä ole ratkaisu ongelmiin vaan dialogi. 

Asunto ensin-mallissa uskotaan, että ennen kuin ihminen pystyy hoitamaan muita ongelmiaan, on hänen saatava asunto. Tämä malli on osaksi syynä, että 12 000 ihmistä on saanut asunnon 30 vuoden aikana. Ihmisellä kuuluu olla asunto. Se on tärkeintä. 

-SL

Juho Saari. Huono-osaiset. Gaudeamus 2015. 

https://yle.fi/uutiset/3-10236500

Asunnottomuus Suomessa

Tilastoja

https://www.mielenterveystalo.fi/aikuiset/Tietopankki/sosiaalipalvelut/Pages/asunnottomuus.aspx

Hyvinvointia ilman rahaa

Ilmastonmuutos on koko maapallon olemassaoloa uhkaava todellinen riski, mutta voisiko se olla myös mahdollisuus tehdä perustavanlaatuinen muutos ja panna kerralla arvot kohdalleen? Esimerkiksi luopua kulutuskeskeisyydestä ja alkaa tavoitella hyvinvointia, josta ei tarvitse maksaa mitään?

Olin kaupungin keskustassa matkalla tapaamiseen, kun tajusin, että aivoni pyrkivät jatkuvasti työntämään mieleeni ajatuksia kaikesta, mitä kannattaisi ostaa, perustellen näitä tarpeita sillä, että ostaminen olisi kätevää, kun nyt kerran olin kauppojen lähellä. Tiesin, etten tarvinnut mitään, tai vieläkin tarkemmin: en halunnut ostaa yhtään mitään. Olin päättänyt, että en kuluta rahaa enää yhtään mihinkään, mikä ei ole aivan totaalisen välttämätöntä. Varsinkaan materiaan. Ilmastonmuutos ahdisti, meriin kasautuvat mikromuovit saivat minut voimaan pahoin, puhumattakaan väestönkasvusta ja Punavuoren katumaastureista. Kuitenkin pelkkä käveleskely kauppojen keskellä tuotti automaattisen ajatuksen ostamisesta ikään kuin itsestään selvänä toimintana, eli tarjonta alkoi luoda pääni sisällä täysin tarpeetonta kysyntää. Tuo ajatus oli hämmentävän voimakas, ja päädyin painiskelemaan oman mieleni kanssa, että se olisi hiljaa eikä kehittelisi tekotarpeita, joita minun olisi muka tyydytettävä ostamalla, ihan sama mitä, kunhan jotain.

Pelottavaa, mutta tällä kertaa myös hyödyllistä. Oma kulutusyhteiskunnan vastainen ajatusprosessini sai tuosta kokemuksesta roimasti lisää tuulta ja vahvistui entisestään.

Ammattikorkeakoulujen sosiaali- ja terveysalan viimesyksyisessä esivalintakokeessa oli yhtenä materiaalina pari vuotta sitten julkaistu artikkeli, jossa haastateltiin lastensuojelualalla työskentelevää sosiaalityöntekijä Harriet Rabbia. Rabb pohti omasta ammattinäkökulmastaan kulutuskeskeinen elämäntapamme ekosysteemiä tuhoavaa vaikutusta ja haastoi sosiaalityötä tekevät ihmiset mukaan valmentamaan asiakkaitaan ilmastonmuutoksen vuoksi nopeasti muuttuvaan maailman tilaan. Hän näki tarpeellisena paitsi yleisen ympäristötietoisen valistuksen myös sen pohtimisen, miten sosiaalialan asiakkaille voidaan jatkossa tuottaa hyvinvointia ”ilman ylimääräistä taloudellista panosta”. Tarve tähän on väistämätön, koska paineet sosiaali- ja terveysalankin rahoituksen supistamiseen tulevat ympäristöuhkien myötä entisestään kasvamaan ja on selvä, että kaikkiin nykyään käytössä oleviin hyvinvointia edistäviin toimenpiteisiin ei välttämättä tulevaisuudessa ole enää rahaa käytettäväksi. (Kettunen, 2017.)

Rabbin oma työkenttä ovat sijaishuollossa olevat lapset ja nuoret. Hän kertoi pyrkivänsä vahvistamaan näiden voimavaroja ohjaamalla heitä löytämään hyvinvoinnin lähteitä, jotka eivät vaadi lainkaan taloudellista panostusta. Avainsanoja ovat kaikille ilmaiset yhteisöllisyys, luontosuhde ja erilaiset luontoavusteiset menetelmät (näitä voisivat olla vaikka eläinten tai puutarhan hoitaminen). Rabb näki, että tällaisilla eväillä lapsista ja nuorista tulee maailman tyrskyjä paremmin kestäviä selviytyjiä. (Kettunen, 2017.)

Ärhäkkä ensireaktioni oli tuolloin, että jaahas, näin sitä pannaan köyhät ja osattomat kyykkyyn, kun rahaa ei kohta enää riitä kaikille edes perustarpeisiin. Että katsellaanpas vähän valkovuokkoja tuossa lähimetsässä niin tulee parempi mieli, kyllä se siitä. Ja eihän teidän tarvitse sitä miettiä, että jotkut muut edelleen suihkivat lentäen hakemaan luontoelämyksensä Laosista tai Thaimaan taivaanrannoilta…

Mutta tarkemmin ajatellen tuossa yksinkertaisessa ideassa alkoikin olla enemmän itua kuin olin ensi lukemalla tajunnut. Kysehän ei ollut syrjäytymisen ehkäisemisestä perinteiseen tapaan niin, että pyritään varmistamaan uhan alla oleville edes osa siitä materiasta, jonka on totuttu merkitsevän hyvinvointia, ja vähän ehkä taskurahaa, että hekin pystyvät jatkamaan kuluttamista muiden rinnalla. Ei, vaan kyse onkin nimenomaan yksilöiden henkilökohtaisten voimavarojen vahvistamisesta riippumatta siitä, millainen taloudellinen tilanne heidän elinympäristöään määrittää. Lisäksi kyse on sellaisen toiminnan nostamista keskiöön, joka ei korosta vaan päinvastoin vähentää kulutuskeskeistä elämisen tapaamme. Ohjaamalla ihmisiä tavoilla, jotka edistävät sekä ihmisyhteisön että luonnon hyvinvointia, ollaan jo hyvän matkaa loiventamassa uhkaavaa ekososiaalista kriisiä. Ja lisäksi ihmisillä itsellään on mahdollisuus samanaikaisesti toteuttaa olemassaoloaan toimimalla vastuullisesti ja mielekkäästi, kuten Helne, Hirvilammi & Laatukin (2012, 92–96) yhden tulevaisuuden hyvinvoinnin tärkeimmistä tukipylväistä määrittelevät.

Tavallaan kyse on myös vapaaehtoisesta elämäntavan kohtuullistamisesta, jota toiset kutsuvat myös vähän rasittaviakin sävyjä saaneella muotisanalla downshifting. Mutta kuka tahansa voi tehdä valinnan kulutuskriittisyyden, ekologisten arvojen ja yhteisöllisyyden puolesta kerskakulutusta vastaan. Hitaampi elämäntapa vapauttaa meidät talouskasvun talutusnuorasta, ja samalla työnteon urakeskeisyys, kuluttaminen ja ennen kaikkea rahan loppumaton kerääminen lakkaavat määrittämästä elämää. (Helne ym. 2012, 99).

Kuulostaapa hyvältä! Mutta nyt siis puhuttiin edelleen vasta yhteiskunnan vähäosaisimpien ohjaamista ekologisesti kestäviin, maksuttomiin tapoihin varmistaa hyvinvointinsa ja voimavaransa. Tosiasia kuitenkin on, että samalla tavalla kuin maailman köyhimmät maat kärsivät eniten rikkaiden maiden kerskakulutuksen surutta kiihdyttämän ilmastonmuutoksen aiheuttamista haitoista, samalla tavalla Suomessakin suurempi osa ympäristövaikutuksista on kaikkein rikkaimpien aiheuttamia. Ja niistä kärsivät etenkin vähävaraisimmat, joilla ei välttämättä ole edes mahdollisuutta valita maksullisen mielenterveyspalvelun ja omaehtoisen luontoretken välillä vaan joille mahdollinen on vain jälkimmäinen. Isompi ongelma kuin sosiaaliturvan varassa olevien ihmisten saaminen kiinnostumaan ilmaisista tavoista tuottaa hyvinvointia onkin se, miten saadaan ne eniten kuluttavat varakkaat ihmiset vähentämään omaa kulutustaan ja kantamaan suhteessa suurempaa vastuuta niin ekologisesti kuin sosiaalisestikin. (Helne ym. 2012, 85–86.) Miten saadaan heidätkin ajattelemaan, että ilmaisin, ekologisesti kestävin keinoin saavutettu hyvinvointi ei ole ainoastaan yhtä arvokasta kuin rahaa kuluttamalla saatu vaan vielä paljon arvokkaampaa ja tavoiteltavampaa, koska siihen sisältyy oman henkilökohtaisen elinpiirin mutta myös koko oman elämäisen ajan ylittävä inhimillisen hyvinvoinnin mahdollisuus? Siinä taitaa olla ilmastonmuutoksenkin osalta se kaikkein vaikein rasti.

Haluan ajatella, että ilmastonmuutos on mahdollisuus. Haluan uskoa, että sen uhka voi muuttaa meidän kaikkien ajattelutavan, saada kaikki valtaa ja rahaakin palvovat kääntämään kelkkansa ja lähtemään pelastamaan maailmaa yhdessä, ja maapallo pelastuu. Mutta ilman globaalia tahtoa kaikkien, siis myös eläinten ja kasvien ja elottoman luonnon säilymisen edellytykset turvaavaan hyvinvointiin se ei tapahdu. Eikä ilman uskoa ja toivoa. Ehkä tarvitaan myös rakkautta, jotta keskinäinen välittäminen ja solidaarisuus vahvistuvat ja yhteiskunnallista eriarvoisuutta saadaan kavennettua, myös Suomessa. Mutta niin kauan kuin täälläkin edelleen rakennetaan jättimäisiä kauppakeskuksia ja itketään palstamillimetrit täyteen sitä, miten ne ammottavat tyhjyyttään eivätkä ihmiset mene niihin ostoksille, ollaan vielä tosi kaukana siitä maailmasta, joka pelastuu.

Että peili käteen meille kaikille, ja katse peiliin.

-Hg

Helne, T., Hirvilammi, T. & Laatu, M. 2012. Sosiaalipolitiikka rajallisella maapallolla. Helsinki: Kelan tutkimusosasto. https://helda.helsinki.fi/handle/10138/34643

Kettunen, I. 2017. Ilmastonmuutos ja sosiaalityö. Talentia-lehti 27.1.2017. Viitattu 7.5.2019. https://www.talentia-lehti.fi/ilmastonmuutos-ja-sosiaalityo/

Ihmissuhteet

Huomioni on kiinnittynyt viimeaikaisiin uutisiin yksinäisyydestä ja alla onkin muutamasta lähteestä otettuja artikkeleita aiheeseen liittyen. Nämä artikkelit ja aiheen esillä olo ovatkin saaneet minut ajattelemaan ja tarkastelemaan tarkemmin ihmissuhteita sekä niiden merkitystä.

Toimittaja Valkonen (2019) kirjoittaa iltasanomien artikkelissa yksinäisyydestä ja että noin viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä silloin tällöin ja hieman alle kymmenesosalle yksinäisyys on osa arkipäivää. Yksinäisiä voivat olla kaikenlaiset ja kaikenikäiset ihmiset. Eri elämänvaiheissa yksinäisyydentunne voi myös vaihdella. Valkonen vinkkaa artikkelissaan myös uudesta kirjasta ”jakamattomat hetket- yksinäisyyden kokemus ja elämänkulku”, jonka on kirjoittanut Elisa Tiilikainen.

Ylen uutisisartikkelissa toimittaja Vähäsarja (2019) kertoo, kuinka yksinäisyys voi vaikuttaa elimistöön. Vähäsarja kirjoittaa, että yksinäisyys on yhtä haitallista elimistölle, kuin polttaisi 15 tupakkaa päivässä. Vastoin tahtoaan oleva yksinäinen ihminen tuntee kivun kovemmin ja altistuu sydän- ja verisuonitaudeille. Yksinäisen ihmisen elimistö erittää myös enemmän stressihormonia. Kun taas ihmisten seurassa ihmisen elimistössä vapautuu oksitosiinia, dopamiinia ja endorfiineja ja siksi yhdessä olo tuntuu ihanalta.  

Jäin pohtimaan yksinäisyyttä ja kuinka iso merkitys ihmissuhteilla onkaan ihmisen koko elämässä ja kuinka ihmissuhteet vaikuttavat kasvuun ja kehitykseen, sekä terveyteen ja hyvinvointiin. Kuinka merkityksellisiä kohtaamiset toisten ihmisten kanssa ovatkaan. Mutta mitä jos ei ole läheisiä ihmissuhteita? Kuinka niitä voisi mahdollisesti löytää ja saada? Tarkastelen näitä asioita tässä blogikirjoituksessa nyt tarkemmin.

Ihminen tarvitsee elämänsä kaikissa vaiheissa muita ihmisiä. Vastasyntynyt lapsi tarvitsee muiden ihmisten antamaa rakkautta, hoivaa, suojaa, huomiota ja opastusta, jotta hän ylipäänsä selviytyisi hengissä ja hänestä vähitellen kehittyisi yhteiskunnassa toimimaan kykenevä yksilö. Vastasyntyneen aivoissa on valmius (mielenmalli) ottaa tulevia viestejä vastaan sosiaalisesta ympäristöstä. Hyvät kiintymyssuhteet varhaisessa vaiheessa muuttuvat ns. sosiaalisiksi aivoiksi kutsuttujen aivoverkostojen välityksellä pysyväksi aivotoiminnaksi. Aivotoiminta ja tunne-elämä kehittyvät yhdessä ja lapsesta kasvaa terve aikuinen. Toisten ihmisten merkitys yksilölle ei rajoitu vain lapsuusaikaan. Toisten ihmisten antama tuki ja apu kohentavat terveyttä elämän kaikissa vaiheissa. Sosiaalisesti aktiiviset ihmiset voivat yleensä paremmin, kuin vähemmät aktiiviset. Yksilön terveyteen voi vaikuttaa myös tietynlaisessa yhteisössä eläminen ja tiettyyn osakulttuuriin kuuluminen. Esimerkiksi suomenruotsalaisten paremman terveyden ja pitkän eliniän on usein arveltu johtuvan ainakin osittain tämän kieliryhmän yhteisöllisyydestä, me-hengestä. Pitkään on tiedetty myös, että parisuhteessa elävien terveys on yleensä parempi kuin muiden. (Martelin, Hyyppä, Joutsenniemi & Nieminen 2007, 133.)

Parisuhdekeskuksen psykologi Salmi (2018) on kirjoittanut väestöliiton blogisivuilla mielenkiintoisen kirjoituksen ”Jos haluat hyvän terveyden, katso ihmissuhteitasi!”. Salmi kirjoittaa parisuhteesta ja miten parisuhteen laatu vaikuttaa omaan terveyteen. Parisuhde on yksi pisimmistä ja tiiviimmistä ihmissuhteista ihmisen elämässä. Lähestymisen myötä kahden aikuisen liittoon syntyy samoja piirteitä, kuin lapsen ja vanhemman varhaiseen suhteeseen. Elämässä on jatkuva ihmissuhde, johon voi luottaa ja puolisosta tulee se, kenen puoleen voi kääntyä hädässä. ihmissuhteet, jotka ovat laadultaan hyviä, näyttäisivät suojaavan elämään kuuluvien vastoinkäymisten vaikutuksilta. Hyväksi koettu parisuhde on yhteydessä hyvään terveyteen ja elämänlaatuun, kun taas huonoksi koettu parisuhde on yhteydessä moniin sairauksiin.

Sosiaaliset suhteet ja niistä saatu tuki ovat yhteydessä psyykkiseen ja fyysiseen terveyteen, sekä kuolleisuuteen. Tuki voi olla monenlaista muun muassa henkistä tukea, käytännön apua, arvonantoa ja tietoa. Jo yksinkin hyvä ihmissuhde voi tarjota riittävästi tukea. Myös tuen ja avun antamisen on havaittu vaikuttavan terveyteen myönteisesti. Sosiaalinen tuki on yhteyksissä psyykkiseen hyvinvointiin. Sosiaalisen tuen on arvioitu vähentävän joidenkin sairauksien puhkeamista ja myös edistävän toipumista.  Sosiaalinen tuki vaikuttaa terveyteen monin tavoin. Muilta ihmisiltä saatu apu, tuki, neuvot, heidän harjoittamansa kontrolli tai läheisten ihmissuhteiden antama elämän tarkoituksellisuuden tunne voivat auttaa ja kannustaa huolehtimaan terveydestä monin tavoin. Esimerkiksi liikkumaan riittävästi, syömään terveellisesti, rajoittamaan alkoholin käyttöä, lopettamaan tupakoinnin, hakemaan apua sairastuessa ja noudattamaan hoito-ohjeita. Sosiaalinen tuki vaikuttaa käyttäytymisen ohella myös tunteisiin ja mielialaan. Toisilta ihmisiltä saatu tuki on erityisen tärkeää stressiä aiheuttavissa tilanteissa, esimerkiksi sairastumisessa. Sen on katsottu toimivan puskurinsa stressiä vastaan, sekä lieventänyt haitallisia vaikutuksia. Vaikutukset välittyvät terveyteen erilaisten fysiologisten tekijöiden välityksellä, kuten eritysesti verenpaineen, hermoston toiminnan, hormonaalisten tekijöiden ja immuunijärjestelmän kautta. (Martelin ym. 2007, 134.)

Hyvä lapsi-vanhempi-suhde ennustaa vielä aikuisiässä tukea antavien verkostojen laajuutta. Tutkimukset ovat viitanneet, että erityisesti verkostoihin sisältyvä luottamus, vuorovaikutus, kansalaisaktiivisuus ja sosiaalinen osallistuminen, eli sosiaalinen pääoma, näyttäisi parantavan terveyttä enemmän jopa kuin sosiaalinen tuki. Sosiaalinen pääoma kuvaa käsitteenä sosiaalista ympäristöä. Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan yhteisöllisyyttä, joka on väestölle tai kansanryhmälle ominaista. Keskinäinen luottamus auttaa osallistumaan toimintaan ja toimimaan aktiivisesti verkostoissa. Sosiaalinen pääoma kasautuu yhteisöön, jossa vallitsee yhteenkuuluvuuden tunne ja me-henki. Jokainen yksilö uskoo me yhdessä- tavoitteiden innoittamassa yhteisössä, että ryhmän jäsenet aikovat tehdä tavoitteena olevan teon. Kaikki toimijat sitoutuvat tavoitteisiin ja sitoutumiseen tarvitaan keskinäistä luottamusta. Sosiaalinen pääoma liittyy hyvinvointiin ja terveyteen, siten että terveet ja pitkäikäiset väestöt näyttäisivät omaavan runsaasti sosiaalista pääomaa. (Martelin ym. 2007, 135-136.)

Sosiaalisilla suhteilla on iso merkitys ihmisten terveydelle ja elämänlaadulle. Erityisesti sellaiset ystävyyssuhteet ovat tärkeitä, jotka kannattelevat elämän kolhiessa, tuottavat iloa ja onnea sekä rakenteistavat jokapäiväistä elämään. Ystävät ovatkin monille ihmisille tärkeimpiä asioita elämässä. Ystävyyssuhteet ovat selkeä selittävä tekijä hyvässä elämänlaadussa. Ihmissuhteet ovat myös yksi vahvimpia onnellisuuden edistäjiä. Elämänlaatua parantaa ystävien määrän kasvu, mutta selkeämmin elämänlaatua kohentavat läheiset ihmissuhteet. Heidän kanssaan jaetaan henkilökohtaisimmat asiat. (Kainulainen 2016, 114-115.)

Ihmissuhteiden ja vuorovaikutuksen merkitys on siis todella suuri jo varhaislapsuudesta lähtien. Ihmissuhteilla on vaikutusta terveyteen ja hyvinvointiin. Jos läheisiä ihmissuhteita ei ole tai haluaa uusia ihmissuhteita ja ystäviä, niitä voi etsiä ja löytää monestakin paikasta. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi harrastukset, tapahtumat, vapaaehtoistoiminta, internet, sosiaalinen media, koulut, ryhmät ja työpaikat. Kolmas sektori, eri järjestöt, seurakunnat, projektit ja hankkeet ym. järjestävät monenlaisia palveluita, tukea, tapahtumia ja toimintaa, joista on varmasti apua uusien ihmissuhteiden ja ystävien löytymisessä. Rohkeasti mukaan vain!    

-JK

Lähteet:

Kainulainen, S. 2016. Yksinäisen elämänlaatu. Teoksessa Saari, J. (toim.) Yksinäisten Suomi. Helsinki: Gaudeamus, 114-115.

Martelin, T., Hyyppä, M., Joutsenniemi, K. & Nieminen, T. 2007. Hyvä kumppani ja kivat kaverit tuovat terveyttä arkeen. Teoksessa Huttunen, J. & Mustajoki, P. (toim.) Elämä pelissä. Helsinki: Duodecim: KTL: Yle, 133-136.

Salmi, A. 2018. Jos haluat hyvän terveyden, katso ihmissuhteistasi!. Väestöliitto. Viitattu 1.5.2019. https://vaestoliitonblogi.com/2018/08/30/jos-haluat-hyvan-terveyden-katso-ihmissuhteitasi/

Valkonen, N. 2019. ”Illalla olis mukava kun olis joku kaveri”, sanoo yksinäinen Lauri – noin viidennes suomalaisista kokee yksinäisyyttä. Ilta-sanomat. Viitattu 1.5.2019.
https://www.is.fi/hyvaolo/art-2000006085063.html

Vähäsarja, S. 2019. Yksinäisyys on elimistölle kuin 15 tupakkaa päivässä – toisten seurassa ihminen kylpee hyvissä hormoneissa. Yle. Viitattu 5.5.2019. https://yle.fi/uutiset/3-10729799

Lasten ylipaino huolettaa

Katsoin MTV3:n uutisia ja huolestuin uutisesta, joka koski lasten ylipaino ongelmaa. Suomessa joka neljäs lapsi on ylipainoinen. Se on hurja lukema. Kyse on kansanterveydellisestä ongelmasta, sillä pulleista lapsista kasvaa pulleita aikuisia. THL:n erikoisasiantuntija Annamari Lunqvist oli uutisissa kertomassa tästä todella huolestuttavasta ilmiöstä.

Miten lasten ylipaino voitaisiin sitten estää? Lunqvistin (2019) mukaan ylipainon ehkäisemiseen tarvitaan laaja-alaista yhteistyötä, varhaiskasvatus, koulut ja terveydenhuolto omalta osalta edistävät lapsia ja perheitä terveellisiin elämäntapoihin. Myös verotusta kiristämällä voitaisiin vähentää makeisten kulutusta.  

Uutisissa kerrottiin, että ylipainoisia on suhteessa eniten itä, koillis ja pohjois Suomessa, kun taas hoikkia Etelä-Suomessa ja länsirannikolla. Asun itse pääkaupunki seudulla ja työskentelen varhaiskasvatuksessa, en ole vielä omalla työpaikallani kohdannut ongelmaa ylipainoisista lapsista. Helsingin kaupunki on omalta osaltaan lisännyt lasten hyvinvointia vähentämällä päiväkoti ruokailusta radikaalisti sokeroituja välipaloja ja jälkiruokia. Myös valtakunnallinen varhaiskasvatussuunnitelma sanoo, että kasvattajan tavoitteena on innostaa lasta liikkumaan monipuolisesta ja auttaa kokemaan liikunnan ilo. Lapsia myös kannustetaan ulkoiluun ja liikunnallisiin leikkeihin. (Opetushallitus 2018) Uskonkin, että liikunnan tavoitteet toteutuvat päivähoidossa. Mutta miten sitten vapaa-ajalla?  

Olen jossain määrin huolissani lasten liikunnan määrästä. Ajoittain huomaa, kun isommat lapset menevät kouluun hyvinkin lyhyen matkan bussilla kävelyn tai pyöräilemisen sijaan. Päiväkoti ikäisiä sen sijaan tuodaan rattailla tarhaan, vaikka matka kotoa päiväkodille olisi käveltävissä. Tuntuu, että hyötyliikunnan hyödyt on unohdettu? Tämä tarkoittaakin, että arkiliikunnan väheneminen ja ihmisten kiire vaikuttavat epäterveelliseen elämään (Saari 2018). 

Uutisissa nostettiin esille ajatus siitä, että pohjoisessa välimatkat urheilukentille ja halleille on niin pitkät, että se voi vaikuttaa myös ylipainoon. On outoa, etteivät nuoret ja lapset liiku ilman urheiluhalleja tai muita virikkeitä. Itse olen syntynyt 90-luvulla ja ollessani 7-12 vuotias me liikuimme kavereiden kanssa metsissä ja puistoissa. Urheiluhalleista ja harrastuksista saa toki erilaisia virikkeitä ja uusia kaverisuhteita, mutta mielestäni lapsia tulisi kannustaa leikkimään ja liikkumaan myös ulkona. Tuntuu että vanhat perinneleikit ja pihapelit, kuten kymmenen tikkua laudalla, kirkon rotta, keinupolttopallo ym. ovat täysin kadonneet? Ymmärrän, ettei esimerkiksi Helsingin Eirassa asuva lapsi pysty helposti leikkimään piilo leikkiä keskellä kaupunkia, mutta nimenomaan lapsille, joilla liikuntahallit ovat kaukana tämän kaltaiset leikit olisivat oiva liikkumisen muoto. Suurin syy varmasti lasten liikkumattomuudelle löytyy älypuhelimista, jotka ovat täynnä pelejä, joita lapset pelaavat mieluummin sisätiloissa ulkona liikkumisen sijasta. Muutamia vuosia takaperin puhelimiin tuli peli, jossa ideana oli metsästää ulkona liikkumalla pokemoneja. Pelin ilmestyttyä ulkona näkyi paljon ihmisiä, niin perheitä kuin kaveri porukoita pokemon jahdissa. Aika on siis muuttunut. Jospa perinne leikkien sijasta lapsille tulisikin kehittää liikunnallisia aktiviteetteja, jotka ovat kytköksissä puhelimiin? Tässä vaiheessa tuskin on turha taistella puhelimia vastaan, kun ne ovat jo tulleet osaksi lasten elämää. 

Mielestäni päiväkotien ja koulujen sijaan vanhemmat ovat kuitenkin isommassa roolissa lasten ylipainoon. Terveyskirjaston sivuilla mainittiin asioita, jotka pistivät minua silmään. Jos lapsi syö epäterveellisesti, siitä ei kannata tehdä liian isoa numeroa vaan mainita asiasta myöhemmin. Lapsille tulisi myös kertoa kuinka hän voi tehdä terveellisiä liikunta- ja ruokavalintoja. (Mustajoki 2019) Tämä herätti minussa hieman ihmetystä. Kirjoituksessani haluankin nimenomaan puuttua alle 12-vuotiaden ruokailutottumuksiin. Yli 12-vuotias alkaa jo ottamaan itse vastuuta omasta syömisestään ja liikkumisestaan, vaikkakin vanhempien tuki vielä onkin todella tärkeä (Mustajoki 2019). Mielestäni vanhempien esimerkillä on hyvin suuri vaikutus, koska uskon, että lapsi omaksuu jollain tasolla vanhemman terveelliset elämäntavat. Mikä on vanhempien oma suhde ruokaan ja liikuntaan?  Niin kuin Raisa Valve (2018) toteaa, vanhempien tulee itse toimia esimerkkinä lapsille. Suurella todennäköisyydellä myös heidän lapsensa tekevät samoja valintoja ruuan ja liikunnan suhteen. Jos vanhemmat itse herkuttelevat lähes päivittäin, ei voida vaatia myöskään lasta syömään terveellisesti. Varsinkin pienten lasten kohdalla tulisi kiinnittää huomiota, että kaapista löytyy terveellistä ruokaa. Kouluikäisten kohdalla asia on toinen, sillä he saattavat noutaa välipalansa itse kaupasta. Usein voi nähdä kuinka kouluikäiset lapset kävelevät lihapasteijoiden tai karkkipussien kanssa koulupäivän jälkeen kotiin. Koen nykypäivän ongelmaksi sen, että sokeroituja ja herkullisia välipaloja on paljon enemmän tarjolla, kun esimerkiksi kaksikymmentä vuotta sitten. Piilosokeria löytyy hyvin useista ruuista, joita luulisi terveellisiksi. Lapsiperheasiantuntija Anne Kuusisto (2018) toteaakin, että nykypäivänä vaatii voimavaroja pysyä normaalipainoisena.  

On valitettavaa, mutta ylipaino voi vaikuttaa myös lapsen ihmissuhteisiin. Mahdollisesti lapsi saattaa jossain vaiheessa kuulla ikätovereiltaan olevansa ylipainoinen. Tämä saattaa johtaa myös kiusaamiseen ja nimittelyyn. Ylipaino voi aiheuttaa hidasta liikkumista, joka hankaloittaa lasta osallistumasta urheilullisiin leikkeihin. Tästä syystä ylipainoiset lapset saattavat jäädä kaveriporukan ulkopuolelle. (Mustajoki 2019). Tämä on todella surullinen asia ja samalla myös hyvin ristiriitainen. Ketään ei tulisi kiusata mistään syystä, oli syy sitten ylipaino, ulkonäkö, ihonväri, uskonnolliset syyt ym. Lasta ei kuitenkaan kokonaan voi laittaa itse vastuuseen ylipainosta. Ennen kun lapsi alkaa itse päättämään ravinnostaan on vanhempien vastuulla, että lapsi saa elää lapsuuden liikkumisesta ja terveellisestä ruuasta nauttien. Yleensä nämä valinnat kantavat läpi elämän ja sitä myöten vähentävät aikuisiällä sairastumista ylipainoisille tyypillisiin sairauksiin. 

-EJ    

Lähteet 

Heikkilä, J. 2019. MTV3. Asiantuntija lasten ylipaino ongelmasta: Pulskista nuorista kasvaa pulskia aikuisia. Viitattu 4.5.2019 https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/asiantuntija-lasten-ylipaino-ongelmasta-pulskista-nuorista-kasvaa-puslkia-aikuisia/7379728#gs.8u7qz7

Hirvonen, T. 2018. Yle. Miksi lapset lihovat? Kysyimme asiantuntijoilta, kenen syy se on ja mitä on tehtävissä?. Viitattu 6.5.2019 https://yle.fi/uutiset/3-10400293

Opetushallitus. 2018. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2018. Viitattu 4.5.2019 https://www.oph.fi/download/195244_Varhaiskasvatussuunnitelman_perusteet19.12.2018.pdf

Mustajoki, P. 2019. Terveyskirjasto. Lasten ja nuorten lihavuus. Viitattu 4.5.2019 https://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00443

Mistä on syrjäytyneet pojat tehty?

Kirsi Kunnas julkaisi Hanhiemon iloisessa lippaassa runon, jossa kerrotaan poikien olevan tehty etanoista, sammakoista ja koiran hännän tupsukoista. Tämä on alun perin englannin kielinen lasten runo, jonka moni suomalainen lapsi on kuullut. Runo ei kuitenkaan kerro, minkälainen pojasta näillä ainesosilla tulee. Mitä ainesosia pitää olla, että pojasta tulee syrjäytynyt?

Syrjäytymisen teema nousee usein esille, erityisesti nuorten huono-osaisuudesta tai yksinäisyydestä puhuttaessa. Sitä on käsitelty useissa eri tutkimuksissa, mutta uutena näkökulmana on alkanut tutkimuksissa nousemaan sukupuolinäkökulma. Erityinen huomio on kiinnittynyt poikien ja miesten syrjäytymiseen. Aikaisemmin puhuttiin peräkammarin pojista, jotka vaan jäivät asumaan vanhempiensa nurkkiin. Tutkimusten myötä huoli erityisesti pojista ja miehistä on kuitenkin lisääntynyt. Mitä erityispiirteitä poikien syrjäytymiseen liittyy? Tähän kysymykseen pureutuu myös Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, joka nostaa poikien syrjäytymisen esille jäsenlehtensä Motiivin uusimmassa numerossaan.

Syrjäytyminen ilmenee monella elämän osa-alueella. Motiivin artikkelissa todetaan syrjäytymisvaarassa olevien ja syrjäytyneiden suomalaisnuorten määrän olevan laskussa OECD-tilastojen valossa. Tästä huolimatta nykyinen tilanne on huolestuttava. 15-29 vuotiaista nuorista ja nuorista aikuisista noin 60 000 ei opiskele tai ei ole töissä. THL:n internetsivuilla puolestaan kerrotaan, että saman ikäryhmän edustajista 5 % on syrjäytyneitä. Heistä kaksi kolmasosaa on miehiä. 30 vuotiaista miehistä joka viides on vailla peruskoulun jälkeistä tutkintoa. Juuri koulutuksen puute on noussut syrjäytyneisyyden keskeiseksi nimittäjäksi.

Peruskoulun jälkeisen tutkinnon puuttumisen lisäksi miesten päihteidenkäyttö, asunnottomuus, väkivallan teot, työttömyysaste (niin nuorisotyöttömyyden kuin myös pitkäaikaistyöttömyyden osalta) ja itsemurhakuolleisuus ovat yleisempiä kuin naisilla. Pekka Myrskylän (2012, s. 3) mukaan akuuteimmassa syrjäytymisvaarassa ovat vieraskieliset ja peruskoulutuksen varassa olevat miehet. Heistä syrjäytyneitä oli jopa joka kolmannes. Tämä ei kuitenkaan kerro ilmiön todellista laajuutta. Edellä mainituista luvuista huolimatta suuri osa nuorista syrjäytyneistä miehistä jää tilastojen ulkopuolelle näkymättömiin.

Syrjäytyminen näyttäytyy hyvinvoinnin näkökulmasta eri tavoin. THL listaa, että syrjäytymisen myötä nuorilla ilmenee usein psyykkisiä ja sosiaalisia ongelmia, koulunkäyntivaikeuksia ja päihteiden käyttöä. Muita syrjäytymiseen liittyviä tekijöitä ovat rikollisuus, väkivaltaisuus, syömisongelmat, sairaudet, eristäytyminen ja toimeentulon puute. Syrjäytyminen voi olla myös ylisukupolvista, jolloin taustalla saattaa olla perheen huono-osaisuutta, lapsuuden perheen ongelmia ja vanhempien koulutustaso.

Koulutuksen puuttumisella on suuri merkitys syrjäytymisriskiin. Motiivissa tähdennetään syrjäytymistä lisäävänä yksittäisenä tekijänä juuri ammatillisen koulutuksen puuttumista. Siihen liittyvät olennaisesti luku-, kirjoitus- ja laskutaidon vaikeudet. Syitä syrjäytymiselle on löydetty koulutukseen liittyvien tekijöiden lisäksi biologiasta. Ruotsalaisen tutkijan Markus Heiligin mukaan pojilla kehittyy keskimääräistä myöhemmin tai hitaammin aivojen otsalohko, joka vaikuttaa impulssikontrolliin sekä pitkäjäinteisen työskentelyn kykyyn. Tämä lisää koulutuksen puuttumisen riskiä.

Syrjäytymiseen liittyvät myös yhteiskunnalliset syyt. Poliittisten päätösten vuoksi ammattikoulujen rahoituksesta on leikattu viidennes pois, mikä on käytännössä vähentänyt opettajien määrää 1600:lla. Tämän myötä suurimmassa syrjäytymisvaarassa olevat nuoret eivät välttämättä saa riittävää tukea opinnoissa pysymiseksi. Matalaa koulutustasoa edellyttävät tai peruskoulutodistuksella saatavat työpaikat ovat vähentyneet talouselämän rakennemuutosten myötä. Lisäksi näistä työpaikoista kilpailevat myös ne, joilla ei ole suomen kielen taitoa.

Huono-osaisuuden ja ongelmien kasaantuminen on selkeä merkki syrjäytymisvaarasta, johon on puututtava välittömästi. Varhainen puuttuminen ehkäisee syvempien ongelmien syntyä ja madaltaa kynnystä hakeutua tarvittavien palveluiden pariin syrjäytymiskierteen katkaisemiseksi. Syrjäytymisen ehkäisyyn on alettu kiinnittämään huomiota myös Puolustusvoimissa, jossa aiheeseen liittyen on järjestetty mm. Nuoret Pohjoisessa-hanke yhdessä Oulun yliopiston kanssa. Varusmiespalveluksen keskeyttämiseen liittyvistä terveydellisistä syistä on Maanpuolustuskorkeakoulussa julkaistu vuonna 2018 Matti Lehesjoen väitöskirja, jossa nousee esille terveydellisten syiden ohella henkilökohtaista jaksamista ja hyvinvointia uhkaavaksi koetut tekijät. Oireet ovat riittävän vakavia varusmiespalveluksen keskeyttämiseen, mutta miten ne näyttäytyvät siviilissä. Mitä toimenpiteitä olisi tarpeen järjestää kotiutumisen myötä?

Suomen mielenterveysseura arvioi internetsivuillaan joka viidennen nuoren kokevan alakuloisuutta, ahdistuneisuutta tai liiallista ärtyneisyyttä. Nämä oireet saattavat ennakoi syrjäytymisvaaraa. Varhainen puuttuminen on merkittävä keino syrjäytymisen katkaisemiseksi. Oireiden puheeksi ottaminen on ensimmäinen askel, mutta se edellyttää oireiden tunnistamista ja aikuisilta silmien auki pitämistä. Kotiin tietokoneen tai playstationin kanssa linnottautuva nuori, jota koulu ei kiinnosta, ei välttämättä itse tunnista tilannettaan, eikä osaa pyytää apua.

Kuinka siis toimia syrjäytymisvaaran tai syrjäytymisen tunnistamisen jälkeen? Kouluikäisten ensisijainen hoitopaikka on kouluterveydenhuollon työryhmä, nuorisopsykiatria, nuorille suunnatut erityispalvelut ja terveysasema. Nuorten vanhemmat voivat saada puolestaan tukea ja neuvoja Mannerheimin Lastensuojeluliiton Vanhempainnetistä. Ammatillisissa opinnoissa oleville hoitopaikkana on opiskelijaterveydenhuolto, terveysasemat ja kunnalliset päihdepalvelut. Ammatillisen koulutuksen suorittaneille tai koulutuksen ulkopuolelle jääneille hoitopaikkana toimivat terveysasemat, TE-palvelut sekä oman kunnan ikäluokkien mukaiset erityispalvelut. Palveluihin voi hakeutua itsenäisesti tai ohjatusti.

  • SB

Lähteet:

Puustinen, U. 2019. Mihin menet, nuori mies? Motiivi 3/2019. Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry. 38-42.

THL. Sukupuolten tasa-arvo. Luettu 4.5.2019 https://thl.fi/fi/web/sukupuolten-tasa-arvo/hyvinvointi/hyvinvointi-ja-terveyserot/syrjaytyminen

Suomen Mielenterveysseura. Avun hakeminen mielenterveysongelmista kärsivälle nuorelle. Luettu 4.5.2019.https://www.mielenterveysseura.fi/fi/tukea-ja-apua/apua-mielenterveyden-ongelmiin/avun-hakeminen-mielenterveysongelmista-kärsivälle-0

Mannerheimin lastensuojeluliitto. Vanhempiannetti. Luettu 4.5.2019 https://www.mll.fi/vanhemmille/

Myrkylä, P. 2012. Hukassa – keitä ovat syrjäytyneet miehet. EVA Analyysi. No 19. https://www.eva.fi/wp-content/uploads/2012/02/Syrjaytyminen.pdf

Lehesjoki, M. 2018. Varusmiespalveluksen varhainen keskeyttäminen terveydellisistä syistä. Akateeminen väitöskirja. Maanpuolustuskorkeakoulu. Helsinki. https://www.doria.fi/bitstream/handle/10024/157248/Lehesjoki_final_verkkoversio.pdf?sequence=1&isAllowed=y

Kotoutuminen ei ole kiinni vain tulijan kielitaidosta

Kielitaitoa pidetään keskeisenä tekijänä maahanmuuttajien kotoutumisessa, mutta tuijotammeko kuitenkin liikaa sitä, miten hyvin Suomeen asettuneet ulkomaalaiset puhuvat kieltämme?

Ilman paikallisen valtakielen kohtalaisen sujuvaa osaamista maahanmuuttajien on vaikea osallistua yhteiskunnan perustoimintoihin kuten käydä koulua, opiskella tai päästä tekemään aiempaa koulutustaan vastaavaa työtä, tai edes mitä tahansa työtä, jolla voisi hankkia itse oman elantonsa. Jopa suoraan ulkomailta Suomessa toimiviin yrityksiin rekrytoidut erikoisammattilaiset tietävät, että englannilla kyllä pärjää kansainvälishenkisellä työpaikalla ja saa ostettua päivittäiselintarvikkeensa, mutta jos haluaa seurata paikallisia uutisia, osallistua lapsensa päiväkodin tai koulun toimintaan tai vaikkapa tutustua naapureihinsa, on tarpeen opetella myös ainakin jonkin verran paikallista kieltä.

Myös Suomen kansalaisuuden yhtenä edellytyksenä on tietyn tasoinen kielitaito sekä se, että sen pystyy todistamaan jollain Maahanmuuttoviraston eli Migrin määrittelemällä tavalla. Paitsi todistusten avulla Maahanmuuttovirastossa arvioidaan myös hakijan kykyä asioida viraston kanssa suullisesti ja kirjallisesti suomeksi tai ruotsiksi. (Kielitaito 2019)

Opintopolku-palvelussa on määritelty kielopintojen tavoitteeksi ”mahdollisimman toimiva kaksikielisyys”. Tällä tarkoitetaan sitä, että opiskelija osaa kieliopintojen jälkeen kunnolla suomea tai ruotsia mutta että hän säilyttää myös oman äidinkielensä ja kulttuurinsa. Suomalaisten oppilaitosten suomen- tai ruotsinkielisilla oppilinjoille pyrkiviltä edellytetään kielitaidon todistamista esimerkiksi oppilaitoksen omalla kielikokeella tai yleisellä kielitutkinnolla. (Maahanmuuttajan kielitaito 2019.) 

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tutkinut laajasti Suomessa asuvien ulkomaista syntyperää olevien työtä ja hyvinvointia. Kielitaidolla on heidän tutkimuksensa mukaan hyvin paljon merkitystä maahan muuttaneiden kotoutumiselle. Se edistää niin opiskelumahdollisuuksien ja työn löytymistä, erilaisten palveluiden käyttämistä kuin ylipäätään sopeutumista. THL:n mukaan viidennes maahanmuuttajista kuitenkin kokee, että heidän saamansa kielikoulutus ei riitä. Väliinputoajia ovat etenkin ne, jotka ovat muuttaneet Suomeen työn tai opiskelun vuoksi, sillä he eivät kuulu kotoutumispalveluiden piiriin. Tutkimuksissa on nähty heikon kielitaidon olleen vaikuttamassa myös koulunkäynnin varhaiseen keskeyttämiseen ja työttömyyteen. (Koulutus ja kielitaito 2019.)

Tämän vuoden alussa myös eduskunnan tarkastusvaliokunta arvosteli maahanmuuttajille kotouttamiskoulutuksessa annettavaa kielenopetusta, sillä vain vähän yli kolmasosa sen käyneistä saavuttaa asetetun tavoitetason. Tarkastusvaliokunta piti koko kotouttamispolitiikkaa toimimattomana ja esitti kaikkia maahanmuuttajia koskevien kielitaitovaatimusten kiristämistä. (Sutinen 2019.) Osa asiantuntijoista kuitenkin pitää maahanmuuttajien kielenopetuksen tavoitetasoa liian korkeana ja muistuttaa, että maahanmuuttajilla voi olla hyvin eritasoiset taustat, täysin luku- ja kirjoitustaidottomista aina akateemisesti koulutuettuihin. Lisäksi etenkin turvapaikanhakijoina tulleilla saattaa olla lähimenneisyydessään traumatisoivia kokemuksia, jotka hidastavat uuden tiedon omaksumista. Tällöin sama koulutus voi tuottaa jollekin opiskelijalle hyvän peruskielitaidon ja toisen voi olla vaikeaa omaksua aivan alkeitakaan. (Grönholm 2019.)

Kansankin syvissä riveissä taitaa istua ajattelu, jonka mukaan maahamme ei voi kotoutua, ellei opi suomen kieltä. Tai ruotsin. Ehkäpä keskityttäessä ykkösprioriteettina arvioimaan ja arvostelemaan tulijoiden saavuttamaa kielitaitoa puhutaankin jostain syvemmällä olevasta hyväksynnän tasosta kuin vain kielestä. Vaikuttaa siltä, kuin puhe olisikin ennen kaikkea lauma- tai heimorajoista, meistä ja muista, erilaisuuden kohtaamisen vaikeudesta. Siis niistä samoista asioista, joiden vuoksi länsisuomalainen miniä tuntee itsensä aina ulkopuoliseksi puolisonsa savolaissukulaisten keskellä tai pohjoissuomalaisen maalaiskylän kasvatin on kuorittava kerta toisensa jälkeen itsestään esiin pesunkestävä citysuomalainen, jos haluaa solahtaa, sopeutua – kotoutua! – pääkaupungin monivärisiin kaupunginosakupliin. Esimerkiksi.

Väitän, että myös erilaisista syistä muista maista Suomeen muuttaneiden ihmisten kohdalla suurimman hidasteen kotoutumiselle ja suomalaiseen elämään sopeutumiselle muodostamme me suomalaiset ihmiset, joiden kanssa he ovat asettumassa samaan yhteiskuntaan. Me odotamme heidän kielitaitonsa kehittymistä aivan liian kauan, ennen kuin hyväksymme heidät täysivaltaisiksi koulukavereiksi, opiskelukavereiksi, työkavereiksi, naapureiksi. Siis osallisiksi tästä maamme ja kansamme muodostamasta yhteisöstä.

Itse sain yksinkertaisen mutta tärkeän opetuksen tästä eräässä maahanmuuttajien keskustelukerhossa, jota vedimme muutaman muun kantasuomalaisen kanssa. Osallistujat olivat hyvin sekalaista joukkoa, mutta kaikki kotoutumiskoulutuksensa suomen kielen kurssit jo käyneitä. Osa puhui melko sujuvasti, joku ei vielä juuri mitään. Monet käänsivät kuulemiaan sanoja kännykällä ääneen avulla, koska lukeminen ja kirjoittaminen takkusivat. Ja joku kyseli lähes täydellisellä suomella, mistä hän löytäisi kielioppikurssin, jossa voisi vielä vähän hioa partitiivin käyttöä. Hyvästä tahdosta ja tarkoituksesta huolimatta meidän opettajien oli todella vaikea saada ryhmän kesken aikaan mitään pidempää keskustelua, ja tapaamiset jäivät usein hyvin muodollisiksi, jäykiksi ja valitettavan vähäpuheisiksi. Kunnes sitten eräällä kerralla päädyimme pelaamaan Tatun ja Patun Suomi -lautapeliä kaikki yhdessä, ohjaaja-oppilas -pareina. Heitettiin noppaa ja edettiin Suomen kartalla erilaisia reittejä pitkin, ja yhtäkkiä kilpailuhenki roihahti koko porukassa ja kansallisuusrajat katosivat. Osaan iski julmettu voittamisen himo, toiset voihkivat huonoa tuuriaan ja mokiaan, parit tsemppasivat toisiaan, kuului naurua ja kiljahtelua. Kukaan ei miettinyt, sanoiko jonkun sanan oikein tai väärin tai tuliko oikea sijamuoto, mutta kaikki puhuivat keskenään ja peli vei mukanaan. Ja kun voittajapari läiskäisi pelin loputtua iloiset yläfemmat, kaikista näki, että jotain oli todella muuttunut.

Sillä kerralla me kaikki olimme ryhmä, me olimme me. Emme kentän vastakkaisilla laidoilla, katsomossa tai lasiseinän takana seuraamassa, kuka osaa tarpeeksi, enemmän tai paremmin, vaan kaikki samalla puolella, yhdessä.

Sillä kerralla siinä ryhmässä kotouduttiin moninkertaisesti enemmän kuin aiemmin. Kaikki voittivat: me opimme jotain todella tärkeää kommunikoinnista. Sanoilla, kielellä tai kielitaidolla on paljon pienempi merkitys kuin sillä, miten me kohtaamme toisen ihmisen ja otamme hänet mukaan. Ei tarvita kuin silmät, eleet ja hymy, ja jotain yhteistä tekemistä. Silloin puhumme jo samaa kieltä kenen kanssa tahansa.

Tästä voisikin olla hyvä aloittaa: Ottaa kieltä vasta vähänkin osaavat mukaan ja antaa niin kielen kuin muidenkin tietojen ja taitojen kehittyä aidoissa tilanteissa matkan varrella – myös työelämässä. Eikö se olisi luontevin tapa myös erilaisille maahanmuuttajille kasvaa tämän yhteiskunnan jäseniksi?

-Hg

Tiedonlähteitä:

Grönholm, P. 2019. Vaatimukset maahanmuuttajien kielitaidosta ovat kohtuuttomia, sanoo asiantuntija. Helsingin Sanomat 22.1.2019. Viitattu 23.4.2019
https://www.hs.fi/kotimaa/art-2000005974111.html

Kielitaito. Maahanmuuttoviraston kotisivu. Viitattu 23.4.2019
https://migri.fi/kielitaito

Koulutus ja kielitaito. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Viitattu 23.4.2019
https://thl.fi/fi/web/maahanmuutto-ja-kulttuurinen-moninaisuus/kotoutuminen-ja-osallisuus/koulutus-ja-kielitaito

Maahanmuuttajan kielitaito. Opintopolku. Viitattu 23.4.2019
https://opintopolku.fi/wp/valintojen-tuki/maahanmuuttajien-koulutus/maahanmuuttajan-kielitaito/

Sutinen, T. 2019. ”Kotoutumispolitiikka ei toimi.” – Eduskunta ehdottaa turva­paikan­hakijoille Suomi-koetta ja kaikille oleskelu­luvan saaneille kielikoetta. Helsingin Sanomat 21.1.2019. Viitattu 28.4.2019 https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005973652.html