Miltä kuulostaisi kuukausittain maksettava vastikkeeton rahasumma, johon ei liity työvelvoitetta ja jonka saavat kaikki kansalaiset riippumatta siitä, millaiset tulot tai varallisuus heillä on, missä he asuvat tai mikä on heidän siviilisäätynsä? Aika reilulta meiningiltä, vai mitä?

Kuulin sanan perustulo ensimmäisen kerran 90-luvun alkupuolella. Olin vastavalmistunut, työtön ja toivoton. Sukupolvemme niskaan rojahtanut talouslama, pankkikriisi ja suurtyöttömyys sekä juustohöylällä kavennetut yhteiskunnan palvelut maalasivat tulevaisuuttani kovaa vauhtia mustaksi. Sain kyllä haalittua henkeni pitimiksi omaa koulutusalaani liippaavia pätkä-, tunti-, toimeksianto- ja kausitöitä, mutta pitkän aikaa suurimman osan tuloistani muodosti työttömille maksettu Kelan soviteltu peruspäiväraha, jota pienensi jokainen työnteolla ansaitsemani irtokymppi ja -satanen.

Asetelma otti lujasti päähän. Vaikka saatavilla olevia silpputöitä tekemällä kertyikin rivejä ansioluetteloon, taloudellinen yhtälö oli järjetön. Katastrofi olisi ollut totaalinen, jos minulla olisi ollut lapsia tai asuntolainaa, tai jos olisin asunut pääkaupunkiseudulla. Näitä ilmankin lama-aika jätti minuun syvän kammon epävarmoja taloudellisia olosuhteita kohtaan, ja tämän vuoksi minulle on edelleen aivan turha lobata esimerkiksi pienyrittämistä työllistymisvaihtoehtona. Kokeiltu on.

Tuohon aikaan perustuloa esitettiin ratkaisuna, joka helpottaisi kasvaneen työttömyyden vuoksi vanhanaikaisen jäykkien työmarkkinoiden liepeillä kitkuttavien, epäsäännöllistä ja matalapalkkaista työtä tekevien ihmisten – siis minun – elämää. Jo aiemmin, 1980-luvulla, oli haaveiltu kansalaispalkasta, joka pitäisi teollisuusalojen vähenevistä töistä työmarkkinoiden ulkopuolelle tipahtaneet ihmiset paremmin osallisina yhteiskunnassa. Ja vuosituhannen vaihteen jälkeenkin arveltiin perustulon sekä kannustavan työntekoon että varmistavan toimeentulon silloin, kun työt koostuvat pienistä hajanaisista toimeksiannoista. Perustulo nähtiin myös mahdollisuutena tukea yrittäjinä työskentelevien työttömyysturvaa. (Perkiö 2016)

Erilaisia perustulomalleja ovat 2000-luvulla esittäneet useat puolueet. Vihreiden ja vasemmistoliiton perustulomallien rinnalla on nähty kristillisdemokraattien kannustava perusturva ja demarinuorten esittämää yleisturva. Lisäksi mm. ajatuspaja Libera on esitellyt kehittelemänsä perustilimallin, ja keskusteltu on myös kansalaistulosta, negatiivisesta tuloverotuksesta, osallistumistulosta ja yhteiskunnallisesta osingosta. (Perkiö 2016; Perustulokokeilu 2017.)

Kaikilla malleilla on ennen kaikkea haluttu uudistaa sosiaaliturvaa tekemällä tukijärjestelmistä yksinkertaisempia ja helpommin hallinnoitavia. On myös yritetty saada sovitettua työnteko ja erilaiset etuudet saumattomammin yhteen ja poistaa sekä työllistymiseen liittyviä kannustinloukkuja että sosiaaliturvaverkon aukkoja. (Perkiö 2016.)

Erojakin malleissa on, etenkin siinä, minkä suuruiseksi perustulo tai muu vastaava etuus on määritelty ja millä perusteella sitä jaettaisiin ja kenelle. Missään mallissa nyt käytössä olevat sosiaaliturvan tukimuodot eivät katoaisi kokonaan, mutta perustulon kaltaisen etuuden suhde muihin tukiin vaihtelee malleittain. Erityisen paljon on tietenkin keskusteltu siitä, mistä eli lähinnä millaisin verotuksellisin ratkaisuin perustulorahat kerättäisiin, sekä siitä, mikä on se hyvinvoinnin muutos, jota tällaisella tukimuodolla ensisijaisesti tavoiteltaisiin. (Perkiö 2016.)

Yli 25 vuotta jatkuneiden keskustelujen argumentit perustulon puolesta ja sitä vastaan ovat pysyneet kutakuinkin samoina. Perustuloa pidetään edelleen yhtenä vaihtoehtona, jonka avulla voitaisiin kehittää suomalaista sosiaaliturvajärjestelmää ja vähentää köyhyyttä ja eriarvoisuutta. Perustulon on myös nähty kannustavan ennemmin työntekoon kuin sen välttelemiseen. (Manninen 2016, 2.)

Pääministeri Sipilän hallituksen toteuttama perustulokokeilu vuosina 2017–2018 oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun perustuloa on todella käytännössä testattu. Vihdoinkin! Satunnaisesti valitulle 2000:lle Kelan työttömyysetuutta saavalle työttömälle maksettiin 560 euron verotonta perustuloa kahden vuoden ajan. Kelan tekemän seurantatutkimuksen mukaan ensimmäisen vuoden tulosten perusteella perustulon saamisella ei ollut suoraan työllistäviä vaikutuksia, mutta perustuloa saaneet eivät myöskään tehneet vähemmän töitä kuin vertailuryhmään kuuluneet. He myös osallistuivat edelleen aktiivisesti työllistämistä edistäviin palveluihin, vaikka heitä ei ollut kokeilun aikana velvoitettu siihen. (Perustulon saajat jne. 2019.)

On arveltu, että perustulon psykologisten, sosiaalisten ja rakenteellisten vaikutusten arvioimiseen tarvittaisiin pidempi kuin vain kahden vuoden kokeilu (Perkiö 2016). Siitä huolimatta jo nyt on saatu hyviä tuloksia. Perustulo oli seurantatutkimuksen mukaan vahvistanut ihmisten toimeentulon tunnetta ja vähentänyt huolta ja painetta omasta taloudellisesta tilanteesta. Kokeilussa mukana olleiden positiivinen tunne oli vahva, vaikka taloudellisia vaikeuksia olisi yhä ollutkin. Perustulon saajilla oli lisäksi vertailuryhmää vahvempi luottamus yhteiskuntaan, sen eri instituutioihin ja ihmisiin ylipäätään. He myös uskoivat omiin vaikutusmahdollisuuksiinsa enemmän. (Perustulon saajat jne. 2019.)

Itse tulkitsen seurantatutkimuksen tuloksia niin, että näiden perustuloa saaneiden ihmisten syrjäytymisvaara oli kokeilun aikana selvästi vähentynyt. Samoin eriarvoisuuden tunne. Olisiko kyse siitä, että he kokivat perustuloa saadessaan itsensä vahvemmin osallisiksi? Kykeneviksi vaikuttamaan paremmin oman elämänsä kulkuun? Voivat kenties – työttömyydestään huolimatta – peräti hyvin?

Juuri noista samoista syistä ajatus perustulosta tuntui omassa tilanteessani 1990-luvulla aivan käsittämättömän hyvältä ja toimivalta idealta. Olisin antanut mitä vain, jos se olisi otettu käyttöön silloin, kun olin itse vastavalmistunut silpputyöläinen, jolta oli kovaa vauhtia katoamassa tulevaisuus. Olisin antanut mitä vain siitä toivosta, jota perustulo olisi voinut minulle antaa: toivosta, joka perustuu takuuvarmaan perushyvinvointiin.

Pohjimmiltaan kysymys perustulosta liittyy ihmisoikeuksiin ja Suomen perustuslain meille kaikille määrittelemään oikeuteen ihmisarvoiseen elämään ja taloudelliseen turvaan (BIEN Finland – Suomen perustuloverkosto 2019). Perustulon pitäisikin olla samanlainen suomalainen itsestäänselvyys kuin lapsilisä. Lapsilisän – jota muuten alun perin kutsuttiin perhepalkaksi – tarkoituksenahan on eriarvoisuuden poistaminen ihmisen elämän lähtökohdista niin, ettei totaalinen köyhyys johtaisi kenenkään syrjäytymiseen hänestä itsestä riippumattomista syistä. Samalla perusteella perustuloa, yleisturvaa tai kansalaispalkkaa, millä nimellä sitä sitten haluammekin kutsua, olisi maksettava vauvasta vaariin.

Ja sen tuoman perushyvinvoinnin päälle voisi sitten itse kukin rakentaa turvallisin mielin omaan hyvinvointiinsa lisää vapaasti valitsemiaan henkilökohtaisia kerroksia.

-Hg

Faktatietoa ja muuta mielenkiintoista perustulosta löytyy mm. näistä käyttämistäni lähteistä:

BIEN Finland – Suomen perustuloverkosto. Viitattu 19.4.2019
https://perustulo.org/

Manninen, T. 2016. Perustulokeskustelu Suomessa. Sisällönanalyysi perustulokeskustelusta Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksissa 1990-2015. Sosiaalityön Pro gradu -tutkielma. Yhteiskuntatieteellinen tiedekunta, Jyväskylän yliopisto.  https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/50933/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201608113769.pdf

Perkiö, J. 2016. Perustulomallien jäljillä. Kelan tutkimusblogi 11.1.2016. Viitattu 16.4.2019
http://tutkimusblogi.kela.fi/arkisto/2921

Perustulokokeilu. Eduskunta. Päivitetty 16.1.2017. Viitattu 20.4.2019 https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/kirjasto/aineistot/kotimainen_oikeus/LATI/Sivut/perustulokokeilu.aspx

Perustulon saajat kokivat vähemmän huolta omasta taloudestaan. Kelan tiedote 4.4.2019. Viitattu 16.4.2019 https://www.kela.fi/ajankohtaista/-/asset_publisher/mHBZ5fHNro4S/content/perustulon-saajat-kokivat-vahemman-huolta-omasta-taloudestaan