Kirjoituksessani kerron palautumisesta ja voimavarojen merkityksestä ihmisen hyvinvointiin. Työterveyslaitos ja kirjoittajat (Larvi, Puttonen, Toppinen-Tanner, Vaaranen & Vanhala) ovat tehneet oppaan voimaa arkeen vuonna 2015 ja tämän teoksen innoittamana olen nyt lähtenyt kirjoittamaan aiheesta.

Palautumisesta ja palautumisen merkityksestä puhutaan koko ajan enemmän. On hyvä, että tietoa on tullut enemmän ja aihe on esillä. Ihmiset tiedostavat tämän, mutta eivät ehkä kuitenkaan kiinnitä huomiota oman kehon ja mielen viesteihin. Nykypäivänä elämämme on kiireistä ja asioita tapahtuu ympärillämme koko ajan. Olemme kaiken aikaa saatavilla ja tavoitettavassa. Asioita on paljon hoidettavana ja to do-listat kasvavat kasvamistaan. Ei ihme, että arjen pyörityksessä unohtuu kuunnella itseään. Omalle hyvinvoinnille, rauhoittumiselle ja pysähtymiselle ei tahdo löytyä aikaa, vaikka olisi ehdottoman tärkeää ottaa sitä.

Jos ihminen ei palaudu tarpeeksi kuormituksesta mitä hänellä on, tästä voi aiheutua erilaisia oireita. Tämä on myös yhteiskunnallinen asia ja siihen olisi hyvä puuttua esimerkiksi terveydenhuollossa, sosiaalipalveluissa ja muissa paikoissa, kun työskennellään ihmisten lähellä ja luottamuksellisten asioiden äärellä.

Kerron nyt hieman teoriaa palautumisesta. Kirjan kirjoittaja kertoo aiheesta työntekijän näkökulmasta. Voimavarat muodostuvat omista psykologisista taidoista, reagoimistaipumuksista ja psykofysiologisesta tilasta. Psykologisilla taidoilla tarkoitetaan itseluottamukseen, selviytymiskeinoihin ja elämän tasapainoisuuteen liittyviä taitoja. Fysiologista kuormitusta voidaan mitata esimerkiksi sykevälivaihtelun perusteella. Palautuminen alkaa, kun työn vaatimustekijöitä ei enää ole. Palautumisen ja ponnistelujen välillä vallitsee tasapaino, jos työntekijä ehtii palautua ennen kuin ponnistelee uudelleen. Jos tilanne on epäsuhta, tämä voi olla riskitekijä terveyden ja hyvinvoinnin näkökulmasta, varsinkin tilanteen pitkään jatkuessa. Jotta hormonitasapaino ja energiavarastot voivat palautua, se edellyttää tarpeeksi pitkää lepoaikaa öisin, viikonloppuisin ja vapaa-ajalla. Palautumisessa on fysiologinen ja psykologinen näkökulma. Fysiologinen palautuminen on onnistunut, kun elimistö on stressin aiheuttaman reaktion jälkeen palannut takaisin perustasolle. Psykologisella palautumisella tarkoitetaan, että työntekijä kokee itse olevansa taas valmis ja kykenevä jatkamaan työtään. Voimavarojen säilyttämisteorian mukaan palautuminen tapahtuu uusien voimavarojen hankkimisella, uhattujen voimavarojen turvaamisella ja menetettyjen voimavarojen palauttamisella. (Manka 2015.)

Parhaimmillaan työ on voimavara, niin taloudellisesti, henkisesti ja sosiaalisesti. Tutkimusten mukaan hyvä työ ja perhe-elämä ovat hyväksi terveydelle. Tasapainoa tarvitaan elämänalueiden välille, jotta molemmat voisivat olla voimavaroja. Kokemuksen, että elämänalueet yhdessä muodostavat sopivasti antoisan, onnellisen ja kokonaisen elämän. Joskus elämänalueiden yhteensovittaminen onnistuu itsestään ja joskus tarvitaan säätämistä. Hyvinvointimme niin työssä, kuin muussakin elämässä liittyy omien psykologisten tarpeiden tyydyttämiseen. Ihmisellä on kolme perustavanlaatuista tarvetta Edward Decin ja Richard Rayanin mukaan, jotka ovat tarve itsenäisyyteen, yhteen liittymiseen ja pärjäämiseen. Ihminen pyrkii jossain määrin päättämään omista tekemisistä ja kuitenkin olla yhteydessä toisiin ihmisiin ja kuulua ryhmään. On tärkeää myös tuntea pystyvänsä onnistumaan ja pärjäämään. (Larvi ym. 2015, 14, 18)

Yleisesti hyvinvointia ylläpitäviä asioita ovat hyvä ravinto ja liikunta, lepo ja riittävä uni, ihmissuhteet ja perhe-elämä, harrastukset, sopivasti haastava ja sopivasti aikaa vievä työ (Larvi ym. 2015, 23). Nämä asiat auttavat myös palautumisessa ja on tärkeää, että pitää huolta itsestään. Pitää tehdä sellaisia asioita, joista tulee hyvä olo ja joista nauttii. Näin jaksaa huolehtia myös muista ympärillään.

Lähteet:

Larvi, T., Puttonen, S., Toppinen-Tanner, S., Vaaranen, H. & Vanhala, A. 2015. Voimaa arkeen. Helsinki: Työterveyslaitos.
https://www.ttl.fi/wp-content/uploads/2018/09/voimaa_arkeen.pdf

Manka, M. 2015. Stressikirja: Mistä virtaa? Helsinki: Talentum. E-kirja.

-JK

Nykypäivänä sosiaalinen media on hyvin suuri osa lasten ja nuorten elämää. Sosiaalinen media on yksi vuorovaikutuksen väline, jossa lapset ja nuoret voivat vaihtaa kuulumisia, hassutella, osallistua, vaikuttaa ja iloita, mutta siellä voi pahoittaa myös mielensä tai tulla kiusatuksi. (MLL 2019). 

Selailin internetiä ja törmäsin Ylen uutiseen ”Sosiaalinen media on uusi keino koulukiusaamiselle”. Julkaisu oli vanha, vuodelta 2013. Silti mielestäni hyvin ajankohtainen uutinen, ellei jopa ajankohtaisempi. Nykypäivän nuorilla ja lapsilla (kuin myös aikuisilla) on kasvaneet puhelimet kiinni käsiin. Sosiaalinen media ei ole irrallinen väline, vaan osa lasten ja nuorten sosiaalista elämää (MLL 2019). Puhelimet ovat täynnä erilaisia sovelluksia, kuten WhatsApp, YouTube, Facebook, Instagram ym. joihin ihmiset lisäävät itsestään toinen toistaan hienompia kuvia ja videoita. Ainakin siihen suurin osa ihmisistä pyrkii. Hienot julkaisut eivät silti välttämättä kerro koko totuutta julkaisijan elämästä. Tästä syystä median käyttö vaatii hyvää medianlukutaitoa. Tätä taitoa ei välttämättä ole kaikilla aikuisillakaan, joten miten sitten nuorilla, saati lapsilla voisi olla? Nuoret ovat herkkiä uusille kokemuksille, elämyksille ja vaikutteille, mutta heidän elämänkokemuksensa ei vielä riitä käsittelemään kaikkia asioita kriittisesti (Salokoski & Mustonen 2007, 23). Lapsilla ja nuorilla onkin nykypäivänä enemmän kokemusta eri medioista, kuin tosielämästä. Tästä syystä aikuisen tuki on tärkeä, vaikka aikuisella itsellään ei olisikaan kaikkea tietoa mediasta. (Salokoski & Mustonen 2007, 25). Vanhempien tulisi yhdessä tutustua lasten kanssa median käyttöön ja sen haittapuoliin. Yleensä sosiaalisen median haitat ja hyödyt eivät liity itse sovellukseen huonouteen, vaan siihen etteivät käyttäjät itse noudata käyttäytymissääntöjä tai hyviä tapoja. Vanhempien tulisikin kannustaa lasta toimimaan sosiaalisessa mediassa toista kunnioittavasti ja turvallisesti. Netin käytön harjoittelu kannattaakin aloittaa jo varhain (MLL 2019). 

Suurimmassa osassa sovelluksia kuvien ottaminen on tärkeässä roolissa. Ulkonäkö onkin nykyään isossa roolissa ihmisten elämässä. Kaikki pitäisi olla viimeisen päälle. Se tuntuu aiheuttavan monille paineita, etenkin nuorten tyttöjen kohdalla. Sosiaalisessa mediassa panostetaan toden teolla kuviin, ja niitä otetaan nykyään myös hengenvaarallisissa paikoissa. Tämä on saanut osakseen kritiikkiä mediassa, miten edesvastuutonta on näyttää nuorille tämänkaltaista mallia. 

Kuvien ja videoiden lisäämiselle on riskinsä, sillä kommentointi ei aina ole positiivista ja kannustavaa. Aunola (2013) toteaa ylen haastattelussa, että jos itsetunto on heikko kannattaa sosiaalisesta mediasta jäädä kokonaan pois. Itse olen hänen kanssaan osittain samoilla linjoilla. Hyvän itsetunnon omaavana henkilönä koen myös tietynlaisia paineita sosiaalisesta mediasta. Miten tämän sitten kokee itsetuntoaan kasvattava nuori? Vielä jos luokkakaveri tulee kommentoimaan nuoren julkaisuja epäystävälliseen sävyyn, on itsetunnon heikkeneminen lähellä. Myös julkaisujen huomioon jättäminen on kiusaamista. Miltä mahtaa tuntua julkaisun lisänneestä nuoresta, kun kuva ei saakaan yhtään kommenttia eikä tykkäystä.  

Löysin myös todella mielenkiintoiseen mediakasvatus seuran julkaisuun ”Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin”. Julkaisusta kävi ilmi, että joka viides lapsi ja nuori kokee itsensä nettikiusatuksi. Luku kuulostaa todella hurjalta. Kiusaamista voi olla kuvien kaappaaminen, muokkaaminen ja uudelleen levittely. Myös uhrin tiedoilla esiintyminen ja kuvien ilkeä kommentointi tai kommentoimatta jättäminen. Netissä on huomattavasti helpompi kiusata anonyymina, kuin kasvotusten koulun käytävillä. Tätä myöten vanhempien ja opettajien on hyvin hankala tiedostaa kiusatun ongelmaa jollei hän asiasta itse aikuisille kerro. Tästä syystä vanhempien tulisi olla itse aktiivisia, mm. kyselemällä lapselta hänen netin käytöstään, kertoa lapselle netin ikävistä puolista ja tutustua lapsen kanssa yhdessä netin palveluihin ja myös kannustaa lasta puhumaan vanhemmalle, jos kohtaa netissä ikävää käytöstä. (MLL 2019). Netissä nuorta voidaan ilkkua ryhmässä tai vastaisuudessa jättää kokonaan keskustelun ulkopuolella esim. WhatsApp viestittely palvelussa. WhatsApp:in ikäraja oli vuoteen 2018 13vuotta, kunnes ikäraja nostettiin 16 ikä vuoteen. Onko se sitten järkevää? Sitä on vaikea sanoa. On kumminkin tätä päivää olla yhteydessä ystäviin viestittelyn kautta. Internet onkin noussut nykypäivänä tärkeäksi sosiaalisen tuen lähteeksi. Nuori pystyy etsimään identiteettiään ja ottamaan irtiottoa vanhemmistaan. Verkossa on myös helpompi olla yhteydessä vieraisiin ihmisiin kuin kasvotusten. Tätä myöten myös ujommat ihmiset uskaltautuvat esille median kautta. (Salokoski & Mustonen 2007, 23). Sosiaalinen media tarjoaa myös mahdollisuuden olla yhteydessä ystäviin ja sukulaisiin välimatkoista huolimatta. Se myös vahvistaa jo olemassa olevia sosiaalisia suhteita. Sosiaalisen median kautta lapsi pystyy opettelemaan itseilmaisua ja mediataitoja. (MLL 2019)

Voi siis tulla tulokseen, että sosiaalinen media niin antaa kuin ottaa. Sitä tarvitsee vain osata käsitellä varoen ja harkitsevasti. Median vaarat ja sen hyödyt ovat jo pitkään olleet tapetilla. Aihe on hyvin tärkeä ja mielenkiintoinen. Joten jos kiinnostuksesi aihetta kohtaan kasvoi, suosittelen lukemaan mediakasvatus.com julkaisun. 

Kiitos mielenkiinnostasi! 🙂

-EJ

Lähteet: Joki, M. 2013. Sosiaalinen media on uusi keino koulukiusaamiselle viitattu. Yle. Viitattu 25.4.2019 https://yle.fi/uutiset/3-6553346

Mannerheimin lastensuojeluliitto. 2019. Lapsi sosiaalisessa mediassa. Viitattu 26.4.2019 https://www.mll.fi/vanhemmille/tietoa-lapsiperheen-elamasta/lapset-ja-media/lapsi-sosiaalisessa-mediassa/

Salokoski, T., Mustonen, A. 2007. Median vaikutukset lapsiin ja nuoriin. Mediakasvatusseura. Viitattu 25.4.2019 https://mediakasvatus.com/publications/ISBN978-952-99964-2-1.pdfsia-on-luvassa/

Monesti, kun kysellään eri järjestöiltä mistä he saavat rahansa, on vastaus usein Veikkaus. Veikkauksella onkin todella hyvä maine kansa parissa valtion omana hyväntekijänä, joka rahoittaa kulttuuria, urheilua ja sosiaalialan eri järjestöjä. Moni järjestö ei toimisi ilman veikkausrahoja. Veikkauksen monopoliasema on perusteltu sen tärkeydellä yhteiskunnassa. Veikkaus kerää voitot ja siirtää ne STEA:lle joka päättää mihin rahat käytetään. Veikkaus ei siis itse vaikuta avustuspäätöksiin, joten se ei ole syypää, kun valitaan “vääriä” avustuskohteita. Alla olevasta kuvasta näkyy, mitä kaikkea veikkausvaroilla avustetaan. 

Veikkaus on Robin Hood, joka auttaa eniten tarvitsevia. Vai onko Veikkaus käänteinen Robin Hood eli ottaa köyhiltä ja siirtää rikkaille. Veikkaus panosti markkinointiin 2014 20 miljoonaa, mutta 2018 summa oli jo 50 miljoonaa euroa. Katukuvassa mikään muu toimija ei saa mainostaa ja jokaisen ison supermaketin aulassa on RAY:n (Raha-automaattiyhdistys on osa Veikkausta) raha-automaatteja. Peliautomaatteja on yhteensä 18 000 Suomessa. Vuonna 2018 voittoa Veikkaus teki noin miljardin. Suomen valtion budjetti on noin 55 miljardia vuodessa, jolloin veikkaushäviöt tuovat valtion budjettiin noin 2%. Tällä hetkellä noin 5% pelaajista häviää puolet 2 miljardista, mitä suomalaiset häviävät kokonaisuudessaan Veikkauksen peleissä. Veikkaus itse sanoo, ettei markkinointiin panostaminen ole lisännyt peliongelmia. Kuitenkin peliongelmaisten määrät ovat olleet kasvussa vuosina 2011 ja 2015 tehtyjen tutkimusten mukaan. Nykyään peliongelmaisia on noin 125 000. Tutkimukset osoittavat rahojen tulevan monesti ihmisiltä, joilla on ongelmia terveydentilansa tai sosioekonomisen taustansa takia.  

Kaikkia peliongelmia ei voida laittaa Veikkauksen syyksi. Nettipelaaminen yleistyy koko ajan ja siellä on helppo käyttää muita palveluntarjoajia kuin Veikkausta. Veikkaus perusteleekin omaa asemaansa sillä, että jokainen veikkauksen palveluihin käytetty euro palaa takaisin yhteiskunnalle (todellisuudessa rahaa palautuu yhtä euroa kohden 50 senttiä). Hyvähän se on, että jos yksilö häviää rahansa, rahat tulevat valtiolle. Toinen vaihtoehto on, että ne menisivät esimerkiksi veroparatiiseihin Maltalle, jossa monet ulkomaalaiset isot peliyhtiöt sijaitsevat. Se vasta hölmöä olisi.  

Yhtenä tapana olisi rajoittaa IP-suojauksella ulkomaalaisiin vedonlyöntiyhtiöihin. Tämä varmasti vähentäisi osaksi pelaamista ulkomailla, mutta näitä kieltoja voi helposti kiertää esimerkiksi VPN-ohjelmilla kuten on aikaisemmin nähty. Veikkauksen markkinointia ja asemaa netissä, voidaankin jotenkin perustella tällä näkökulmalla. Se, että miten se perustellaan kivijalassa ja katukuvassa on toinen asia. Onko tarvetta sille, että jokaisessa kaupassa markkinoidaan lottoa tai arpoja? Tätä voi miettiä vielä kun selvisi, että peliautomaatit sijaitsevat monesti köyhimmillä alueilla.  

Netissä vaaditaan tunnistautuminen peleihin, jolloin voi itse seurata omaa pelikäytöstään. Supermarketin tuplapottiin on helppo lisätä rahaa koko ajan. Silloin ei huomaa paljonko on käyttänyt. EHYT ry väittääkin, että peliongelmaisten määrä vähenisi, jos kaikissa veikkauksen peleissä olisi tunnistautumispakko. Tunnistautuminen vähentää pelaamisen haittoja. Tunnistautumispakko olisi paikallaan myös peliautomaateissa, jolloin pelaaja voisi säätää itselleen tappioylirajan ja estää oma pelaaminen määräajaksi. Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski sanoo, että täystunnistautuminen vähentää ongelmapelaamista, mutta näin ei kuitenkaan vielä ole Veikkauksen peliautomaateissa. Samassa haastattelussa Sarekoski väittää, että ongelmapelaaminen on vähentynyt heidän peleissään, mutta lisääntynyt ulkomaalaisilla sivustoille. Veikkaus tekee kaksi tutkimusta vuodessa, jossa selvitetään pelaamiseen liittyviä asioita. Näissä on selvinnyt ongelmapelaamisen laskeminen. Veikkaus ei kuitenkaan julkaise näitä tutkimuksia, koska otanta on liian pieni. 

Veikkauksen toiminta Arpajaislaki 12 § 1.–3. momentissa on määritelty seuraavasti: 

Veikkaus Oy on valtion kokonaan omistama osake­yhtiö. 

Yhtiön tehtävänä on harjoittaa raha­peli­toimintaa siten, että raha­peleihin osallistuvien oikeus­turva taataan, väärin­käytökset ja rikokset pyritään estämään sekä pelaamisesta aiheutuvia taloudellisia, sosiaalisia ja terveydellisiä haittoja ehkäistään ja vähennetään. 

Onnistuuko Veikkaus tässä tällä hetkellä, kun peliongelmaisten määrä on kasvussa? Veikkauksen alkuperäinen tavoite on ollut vähentää pelaamisen haittoja, mutta tällä hetkellä näyttää, että sitä kiinnostaa enemmän tuoton teko. Päämäärä voi olla kunniallinen, mutta tapa sinne pääsemiseen ei täysin ole. 

Tilanne on hyvin ongelmallinen, koska moni toimija saa osan rahoituksestaan Veikkauksen kautta. Päivittäistavarakaupan ry:n toimitusjohtaja Kari Luoto sanoo Karjalaisen haastattelussa, että Veikkauksen pelit ovat pienille kaupoille hyvin tärkeitä. Monet kaupat ei pysyisi pystyssä pelkästään myymällä elintarvikkeita. Kauppoja olisi vähemmän, jos peliautomaatteja ei olisi. Veikkaus maksaa myyntipalkkioita noin 160 miljoonaa euroa vuodessa yhteiskumppaneilleen eli kioskeille, kaupoille ja ravintoloille. Veikkaus-, toto- ja arpapelien palkkio vaihtelee 2-8% välillä ja peliautomaateista toimija saa 17% nettituotosta kertoo Veikkauksen kumppanuusjohtaja Matti Peltokorpi samaisessa Karjalaisen haastattelussa. Nämä ovat isoja rahoja pienten toimijoiden liikevaihdossa. 

Moni kokee, että Veikkauksen rooli on niin merkittävä, ettei sitä kannata lähteä muuttamaan. Moni järjestö ja harrastustoiminta lakkautettaisiin, jos Veikkausta ei olisi. Veikkauksen lakkauttamista mikään järjestö ei vaadikaan, mutta Veikkaukselta peräänkuulutetaan entistä suurempaa vastuullisuutta. Tällä hetkellä se ei siltä näytä. Miljardilla saadaan hirveän paljon hyvää aikaan, mutta tehdäänkö se liian kovalla hinnalla? Tehdään pieni ajatusleikki. Ryhmässä on 10 ihmistä. Te harrastatte yhdessä tennistä. 9 pääsee puoleen hintaan, koska yksi peliongelmainen maksaa puolet kuluista. Kuinka moni olisi valmis tähän sopimukseen? Mitäs jos sinä olisit se peliongelmainen? 

-SL

Suomalaisten rahapelaaminen 2015. THL. 

http://www.julkari.fi/bitstream/handle/10024/129595/URN_ISBN_978-952-302-559-2.pdf?sequence=1

– Mitä on käynyt?

Monet 50- ja 60-luvulla syntyneet, elivät lapsuutensa “köyhyydessä”, kun vertaa keskiverron nykylapsen elämään. Puutteita ei ole nykyään samanlailla. Nuoret kasvavat maailmaan, missä toitotetaan kaiken olevan mahdollista. Meidän vanhemmillemme tavoite oli enemmänkin löytää työ mitä kestää ja mistä saa palkkaa tarpeeksi elättääkseen perheensä. Aikaisemmin oli normaalia, ettei perhe matkustellut tai heillä ollut rahaa tehdä huvituksia. Monilla lapsilla oli sama tilanne, joten kateutta ja alemmuuden tunne ei ollut niin yleistä kuin nykyään. Perheet asuivat pienissä asunnoissa. Uudet tavarat olivat harvinaisuus ja aina piti käyttää vaatteet monta kertaa perheen sisällä. Tämä oli normaalia.

Nykyään Y-sukupolven edustajat yrittävät löytää työpaikkaa, jossa olisivat onnellisia. Onnellisuus on hankala käsite, koska sitä on vaikea mitata ja ihmiset käyttävät sitä monesti eri sävyin. Se, että meidän perustarpeemme on tyydytetty johtaa siihen, että etsimme jotain isompaan ja mahtavampaa. Nirvana-tilaa, jossa olisimme onnellisia. Sehän on hieno tavoite, mutta onko se mahdollista? Miten tietää onko nyt saavuttanut sen onnellisuus tason? Ennen riitti, että oli vakituinen työ, perhe ja joku harrastus. Nyt avoin ja kaiken mahdollistama maailma paradoksimaisesti lisääkin osan Y-sukupolven ahdistusta. Kun voit olla mitä vain, niin mikään ei riitä. Koko ajan kalvaa takaraivoissa, että olisinko voinut olla jotain muuta? Itse kutsun tätä Netflix-syndroomaksi. On niin paljon vaihtoehtoja, että valitseminen on mahdotonta. Tällöin ei päätetä mitään, koska jossittelu alkaa jo ennen kuin on valittu.

Sama tapahtuu elämässä ja varsinkin työpaikassa. Opiskelu, työpaikka ja harrastukset ovat konkreettisia asioita, joita valitaan. Työ ei voi olla aina mahtavaa ja loistavaa, koska eihän elämäkään ole. Kuitenkin monen y-sukupolven tavoite on olla aina hyväntyylinen, puhelias ja iloinen työpaikalla, kuten Ilona Suojanen avaa väitöskirjassaan “Y-sukupolvi ja onnellisuuden tarve työelämässä”. Omaa työtä pitäisi rakastaa. Olet väärässä paikassa jos #Ilovemyjob ei kuulu Instagram-päivityksiisi.  Haluamme olla kokonaisvaltaisesti onnellisia, Suojanen kirjoittaa. Kun emme ole työssä onnellisia koko ajan, koemme epäonnistuneemme ja alamme etsiä uutta paikkaa tai yrittää vieläkin enemmän.

Tämähän on lähtökohtaisesti hyvä asia, että nuoret vaihtavat työpaikkaa, jos se ei miellytä. Kääntöpuolena on se, että tavoitteiden ollessa mahdottomia niin mikään työpaikka ei miellytä.  Kun luulee löytävänsä täydellisen työn ja se tee meistä onnellisia, aletaan syyttämään itseään. Kun kaikki kortit ovat mukamas omissa käsissään, on “epäonnistuminen” yksilön syytä.

Suojainen kirjoittaakin, että on kestämätöntä, jos työntekijälle kokee kaiken vastuun hänen onnellisuudestaan kuuluvan hänelle. Taakka pitäisi jakaa työntekijän, työnantajan ja työyhteisön kesken.

Onnellisuushetkinä työntekijät kokivat silloin, kun he kokivat saavan päättää mitä, milloin ja kenen kanssa tekivät töitään. Merkityksellisyys, autonomia ja ympäristö nousivat kolmeksi pääpointiksi onnellisuushetkiä laskettaessa. Työntekijöille on tärkeää, että työn tavoite on kunniallinen, työssä on tarpeeksi vapauksia ja työyhteisö tukee, kun siihen on tarvetta.

Nuoret työntekijät pyrkivät tekemään enemmän töitä, kun tuntuu ettei pärjää työssään. Tämä johtaa uupumiseen, joka on viime vuosikymmenien aikana lisääntynyt. Varsinkin nuorten naisten mielenterveysongelmat ovat kasvaneet 90-luvulta lähtien. Kelan korvaamissa yli 10päivän sairauspoissaoloissa mielenterveysongelmat ovat suurin syy, kerrotaan Helsingin sanomien artikkelissa ” Nuoret naiset uupuvat töissä valtavaa vauhtia, paljastaa Terveystalon iso tilasto – ”Kaikessa pitäisi olla täydellinen”.  

Mielenterveysongelmista puhutaan nykyään enemmän, mutta ei sekään voi koko tilaston kasvua selittää. Voiko sosiaalinen media olla syyllinen? Miten oikeasti sen käyttöä opetettaisiin nuorille, kun heidän vanhempansa eivät joko ymmärrä sitä tai ovat ihan yhtä koukussa? Erilaisuuden ymmärtäminen lisääntyy koko ajan, mutta miksi yksilön vaatimustaso nousee samaa vauhtia? Miksi me emme voi antaa itselle vähän löysää ja ottaa rennosti? Yksi syy voi olla, ettei meidän tulevaisuutemme näytä läheskään niin valoisalta kuin vanhempiemme. Eläkkeitä ei saada, työpaikkoja ei saada, maapalloa ei ole ja kuka nyt perheen pystyy perustaa, kun ei itsekkään tiedä mitä haluaa.  

-SL
 
Kirjoittaja on 30-vuotias sosionomiopiskelija pääkaupunkiseudulta.

– ei ainoastaan tietojärjestelmän nimeltä Apotti

Vuonna 2012 käynnistyi uuden yhteisen asiakas- ja potilastietojärjestelmän suunnittelu Uudellamaalla. Mediassa suurta huomiota saanut tietojärjestelmä on herättänyt runsaasti pelkoja, epäilyksiä ja puolustuspuheenvuoroja. Mistä tässä kaikessa on kyse?

Hankkeen käynnistyminen oli osa laajempaan Soteen valmistautumista. Tavoitteena oli saada ajantasainen ja yhtenäinen tietojärjestelmä Uudenmaan maakuntaan. Tietojärjestelmän nimeksi otettiin Apotti ja suunnitelmavaiheesta siirryttiin konkreettisiin toimenpiteisiin. Kehittämishankkeeseen lähti mukaan HUS Helsingin yliopistollinen sairaala, Helsinki, Vantaa, Kirkkonummi, Tuusula, Kerava ja Kauniainen, jotka perustivat oy Apotti Ab:n hankkeen toteuttamista varten.

Apotin nimi vilahtelee usein sosiaali- ja terveydenhuoltoa käsittelevissä keskusteluissa ja sosiaalisen median postauksissa. Kyseessä on asiakas- ja potilastietojärjestelmä, jota voisi paremminkin luonnehtia toiminnanohjausjärjestelmäksi. Tässä ei ole kyse mistään pienestä hankkeesta, sillä Apotti tulee vaiheittain käyttöön noin 35 000 sote-ammattilaiselle ja se tulee koskettamaan 1,6 miljoonaan kuntalaista. Vuositasolla järjestelmän arvioidaan tuottavan yli 100 miljoonan euron säästöt, joka perustuu ajan säästymisellä asiakas- ja potilasprosessien eri vaiheissa. Säästön on arvioitu muodostuvat mm. päällekkäisen työn välttämisellä, ajantasaisella tiedonkululla sekä järjestelmään sisällytetyllä palveluohjauksella.

Toiminnanohjausjärjestelmä on herättänyt paljon kysymyksiä. Miten tietojärjestelmä voi ohjata toimintaa sosiaali- ja terveyspalveluissa? Työni puolesta olen päässyt osallistumaan Apotin kehittämistyöhön ja nähnyt siihen liittyviä kehittämisvaiheen haasteita sekä toteutusvaiheen vahvuuksia. Apotti ohjaa toimintaa esimerkiksi päihdehuollon palvelutarpeen arvioinneissa rakenteisen kirjaamisen keinoin. Arvioinnin voi suorittaa asiakkaan kanssa yhdessä tapaamisen yhteydessä. Hoidontarpeen arviointi etenee eri teemojen mukaan rakennettujen välilehtien mukaisesti, jolloin kaikki näkökulmat tulee huomioitua. Järjestelmä tarjoaa rakenteiseen kirjaukseen valmiita vaihtoehtoja ja tarvittaessa niitä voidaan täydentää tarvittaessa vapaalla tekstillä. Tilanteeseen sopivat vaihtoehdot ovat valittavissa valmiista fraaseista hiiren klikkauksella. Tämän tarkoituksena on säästää aikaa ja yhdenmukaistaa arvioinnissa käytettyä kieltä.  

Kriittisiä kysymyksiä herättää kaavamainen rakenne. Katoaako dialogi asiakastyöstä? Dialogi on tasa-arvoista kohtaamista työntekijän ja kuntalaisen välillä kaikissa vuorovaikutustilanteissa. Dialogisuus perustuu vuorovaikutukseen, jossa pyritään saamaan kaikki näkemykset kuulluksi. Apotti on järjestelmä, joka ohjaa dialogia rakenteellisesti ottamaan huomioon kaikki tarvittavat näkökulman riittävän ja oikean hoidonmuodon valinnassa. Palvelutarpeen arvioinnin lisäksi toiminnanohjausjärjestelmä tukee työntekijää päätöksenteossa sekä varmentaa päätöksentekoa.

Esimerkkinä arvioinnissa tehtävästä päätöksenteosta nostan kohdan, jossa arvioidaan huoli alaikäisen lapsen turvallisuudesta ja hyvinvoinnista. Aikaisemmissa tietojärjestelmissä työntekijä on voinut vapaamuotoisesti kuvata huolen tai jättää huoliarvion tekemisen merkitsemättä. Apotti kysyy työntekijältä, onko tällä huoli lapsen turvallisuudesta tai hyvinvoinnista, työntekijän velvollisuus on vastata ”kyllä” tai ”ei”. ”Kyllä” vastauksen myötä järjestelmä velvoittaa työntekijää kirjaamaan nousseen huolen jatkotoimenpiteet yksityiskohtaisesti. Tämä on konkreettinen esimerkki siitä, mistä toiminnanohjausjärjestelmässä on kyse. Järjestelmä varmistaa lastensuojelulaissa määritellyn ilmoitusvelvollisuuden täyttymisen ja alaikäisen kuntalaisen hyvinvoinnin ja turvallisuuden arvioinnin suorittamisen. 

Haasteita on ollut erityisesti tietojärjestelmän käyttöönotossa ja tulee todennäköisesti vielä olemaan. Ongelmia on aiheuttanut aikaisemmista tietojärjestelmistä ”tiedon kaatamisen” Apottiin, järjestelmän toiminta ja sen ”keskustelun” muiden käytössä olevien järjestelmien kanssa. Näitä ongelmia nousi esimerkiksi Tanskassa käyttöönoton yhteydessä lääkeosiossa. Suomessa on pyritty valmistautumaan, Tanskan kokemusten perusteella, vastaavanlaisiin tilanteisiin.

Toinen suuri haaste on ollut henkilöstön koulutus tietojärjestelmän käyttöön. Uudenlainen tietojärjestelmän logiikka, uudet käsitteet ja oman toiminnan muokkaaminen toiminnanohjausjärjestelmän mukaiseksi vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta myös tietoteknistä osaamista. Apottiin siirtyminen vaatii käyttöönottokunnissa aikataulujen suunnittelussa uudenlaista resurssointia perustyön osalta. Viimeaikaisten laajojen sosiaali- ja terveyspalveluiden rakenneuudistusten rasittamien työntekijöiden huoli vielä yhdestä suuresta muutoksesta vaatiikin erityishuomiota työhyvinvoinnin ja -jaksamisen turvaamiseksi. 

Tärkein tavoite uudessa tietojärjestelmässä on kuitenkin asiakasnäkökulma. Miten se tulee vaikuttamaan kuntalaisiin ja heidän saamiin palveluihin? Kuntalaisten näkökulmasta järjestelmä pyrkii lisäämään sujuvuutta sähköiseen asiointiin ja itsensä hoitamiseen mm. mobiiliympäristössä sähköisen asioinnin keinoin. Hoito on yhdenmukaista ja tiedonsaanti ylittää kuntarajat, mikä on erityisen tärkeä akuuttien tilanteiden hoidossa ja hoidontarpeen arvioissa. Työtekijöiden henkilökohtaiset tulkinnat ovat karsiutuneet pois ja kuntalaisten saamat tiedot heidän hoidostaan ja siitä tehdyistä kirjauksista ovat ajantasaisia. 

Mitä siis seuraavaksi? Käyttöönottovaihe on alkanut. Ensimmäisenä Apottiin siirtyi Peijaksen sairaala vuonna 2018 ja seuraavana siihen siirrytään Vantaan kaupunki toukokuussa 2019. Apotti on täällä.

-SB

Lisätietoa ja lähteitä:

Apotti: https://www.apotti.fi/

Apotin järjestelmätoimittajana toimii Epic System: https://www.epic.com/

Apotin käyttöpalvelut Suomessa toimittaa Fujitsu Finlad oy: http://www.fujitsu.com/fi/

Rakeenteellinen kirjaaminen: https://thl.fi/fi/web/tiedonhallinta-sosiaali-ja-terveysalalla/ohjeet-ja-soveltaminen/rakenteinen-kirjaaminen-sosiaali-ja-terveydenhuollossa

Dialoginen asiakastyö: https://verneri.net/yleis/dialoginen-asiakastyo

Tämä blogi on osa ensimmäisen vuoden Laurean sosionomiopiskelijoiden Hyvinvointi ja osallisuus -kurssia. Blogin sisältö liikkuu vapaasti erilaisten hyvinvointiin ja osallisuuteen liittyvien aiheiden ympärillä. Blogikirjoituksia tulee kevään 2019 aikana yhteensä 15 kappaletta. Ensimmäisen kirjoituksen aihe on Apotti-järjestelmä. Osalla blogin kirjoittajista on pidempi tausta sosiaalialalla ja osa on vasta siirtymässä.